Tiedote: Viidelle perusopetuksen järjestäjälle toisen kotimaisen kielen kokeilulupa

Opetus- ja kulttuuriministeriö 19.3.2018 11.41 Tiedote

Toisen kotimaisen kielen kokeilulupa on myönnetty Jämsän, Pieksämäen, Rovaniemen, Savonlinnan ja Ylöjärven kaupungeille. Kokeiluun osallistuvissa peruskouluissa voidaan opiskella ruotsin tilalla jotakin toista vierasta kieltä. Kaikkiaan kokeilulupaa haki hakuajan päättymiseen mennessä kuusi kuntaa, joista yksi peruutti hakemuksensa.

Savonlinnan kaupunki haki lupaa neljälle koululle, muut kunnat yhdelle. Ruotsinkielisiltä perusopetuksen järjestäjiltä ei tullut yhtään hakemusta.

Kokeiluluvat myönnettiin koulukohtaisesti. Luvassa määritellään myös koulukohtainen oppilasmäärä, jolle voidaan enintään tarjota mahdollisuutta osallistua kokeiluun. Kielikokeiluun voi osallistua yhteensä 452 syksyllä 2018 kuudennen vuosiluokkansa aloittavaa oppilasta. Kokeiluun osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista.

Opetushallitus myöntää kokeiluun valitulle opetuksen järjestäjille valtionavustuksen, jolla korvataan valtaosa (95 prosenttia) kokeilun aiheuttamista kustannuksista. Opetushallitus tiedottaa avustuspäätöksistä.

Kaikki hakijat ja hakemukset täyttävät toisen kotimaisen kielen kokeilusta perusopetuksessa annetussa laissa säädetyt luvan myöntämisen ehdot.

Kokeilu on osa hallituksen Uusi peruskoulu –kärkihanketta. Kokeilun tarkoituksena on saada tietoa kielivalintoihin liittyvistä tekijöistä ja selvittää valinnaisuuden lisääntymisen vaikutusta kielitaidon laajentumiseen sekä osaamisen vahvistumiseen.

Kokeilussa on tarkoitus seurata vaikutuksia oppimistuloksiin, kielivalintoihin ja tarjontaan sekä vaikutusta oppilaiden perusopetuksen jälkeisiin opintoihin.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Janne Öberg (OKM), puh. 02953  30348

Uutinen opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla