Usein kysyttyjä kysymyksiä kieltenoppimisesta ja kielivalinnoista

Askarruttaako sinua jokin kieltenopetukseen tai kielitaitoon liittyvä seikka? Tältä sivulta löydät vastauksia yleisimpiin kieltenopetusta ja kielitaitoa koskeviin kysymyksiin.

1. Mitkä kieliopinnot ovat pakollisia peruskoulussa?

Pakollisia kieliopintoja peruskoulussa ovat A1- ja B1-kielten opinnot. A1 viittaa pitkään oppimäärään ja B1 keskipitkään oppimäärään.
A1-kielen opinnot alkavat valtakunnallisesti 1. vuosiluokalla.
Yleisin A1-kieli on englanti.
B1-kielen opiskelu alkaa yleisimmin ja viimeistään 6. luokalta.
B1-kieli on toinen kotimainen kieli tai englanti.
(SUKOL: perustietoa kielivalinnoista & tilastotietoa kielivalinnoista)

2. Voiko lapseni ottaa kieliä valinnaisaineeksi?

Valinnaisten kielten tarjonta vaihtelee kunnittain. Monissa kunnissa valinnaisen kielen opetusta järjestetään, jos ryhmäkoko täyttyy.
Alakoulussa alkava valinnainen kieli on A2-kieli.
Suosituimmat A2-kielet ovat englanti, ruotsi, saksa ja espanja.
Yläkoulussa alkava valinnainen kieli on B2-kieli.
Lukuvuonna 2021-2022 suosituin B2-kieli oli saksa.
(SUKOL: perustietoa kielivalinnoista & tilastotietoa kielivalinnoista)

3. Milloin valinnaisen kielen opiskelun voi aloittaa?

Valinnaisen A2-kielen opiskelu alkaa useimmiten 4. tai 5. vuosiluokalla.
B2-kieli on mahdollista aloittaa 7.–9. luokalla.
Valinnaisten kielten aloitusajankohta riippuu kunnasta ja opetuksen järjestäjästä.
(SUKOL: perustietoa kielivalinnoista)

4. Miten kieliä opitaan?

Kieliä opitaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
Kieliä voi oppia missä vain: kotona, vapaa-ajalla, harrastuksissa, työssä, koulussa, verkossa…
Kieltenoppimisen lähtökohtana on kielenkäyttötarve:

Mitään kieltä, edes äidinkieltä, ei tarvitse tai edes voi osata ”täydellisesti”.
Tärkeintä ei ole virheettömyys, vaan se, että viesti tulee ymmärretyksi.

Yksilöllä voi olla myös useita äidinkieliä, joita opitaan samanaikaisesti (kaksi- ja monikielisyys).
Yksilöllä voi olla myös esimerkiksi äidinkieli(ä) ja toinen kieli, jota omaksutaan ympäristössä (esim. maahanmuuttajat).
Vieraan ja toisen kielen oppimisen erottaa äidinkiel(t)en oppimisesta se, että vieraan ja toisen kielen oppijalla on jo käytettävissään oman kielen järjestelmä.
Vieraan kielen oppiminen vaatii aina vieraalle kielelle altistumista, siis vieraan kielen kuulemista tai näkemistä.
Kielenoppiminen vaatii myös harjaannusta kielen käytössä, jotta sisäistetty kielitieto muuttuisi helposti ja nopeasti käytettäväksi.
Saavutettua kielitaitoa on myös pidettävä yllä.

5. Mitä on monikielisyys?

Monikielisyys on maailmassa yleisempää kuin yksikielisyys.
Käsitys monikielisyydestä on muuttunut. Jokainen meistä on monikielinen, koska kieli itsessään sisältää monenlaista variaatiota. Esimerkiksi suomen kielen ”sisälle” mahtuu erilaisia murteita, ammattikieliä ja tieteenalakohtaisia kieliä. Kieltä käytetään siis eri tilanteissa eri tavalla, ja kielenkäyttäjä vaihtavat monesti huomaamattaan esimerkiksi puhetapaa tilanteen mukaan.
Monikielisyyttä on siis erilaista ja eri tasoilla: niin yksilöt, yhteisöt kuin yhteiskunnat voivat olla monikielisiä.

6. Mitä hyötyä monikielisyydestä ja monipuolisesta kielitaidosta on?

Monikielisyys on hyödyllistä, koska monikieliset yksilöt:

osaavat analysoida eri kieliä ja he ovat kielitietoisia,
ovat parempia valikoivaa tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä,
oppivat vieraita kieliä helpommin,
ovat luovempia kuin yksikieliset.

7. "Meidän suvussa ei ole kielipäätä, joten uuden kielen oppiminen ei onnistu!" Mitä kielipäällä oikeastaan tarkoitetaan?

"Kielipää" liitetään usein lahjakkuuteen, jota ilmenee luokkahuonekontekstissa.
"Hyvä tai huono kielipää" on myytti. Kyse on ennemminkin siitä, miten kieltä opetetaan ja kenelle minkäkinlaiset opetusmenetelmät sopivat. Yksilöt oppivat eri tavalla.
Erään käsityksen mukaan vieraan kielen oppiminen on samanlaista kuin minkä tahansa muun kognitiivisen taidon, kuten pianonsoiton tai autolla ajamisen, oppiminen.
Kielenoppiminen tapahtuu aina yksilön ja ympäröivän maailman kanssakäymisessä, jolloin sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys on oleellisen tärkeää.
Kieliin voi tehdä oman opetussuunnitelman lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia, eli oppimisvaikeudet eivät välttämättä ole este kielten opiskelulle.
Uuden tutkimuksen mukaan ei ole olemassa erityistä vieraan kielen oppimisvaikeutta. Kielellisiä vaikeuksia voi tukea tukemalla oppilaan äidinkieltä. Kuitenkin myös vieraan kielen opiskelu ja oppiminen kehittävät fonologista tietoisuutta, joka voi puolestaan tukea äidinkielen oppimista.
Lue lisää:

8. Miten minä huoltajana voin tukea lapseni kielenoppimista?

Suhtaudu myönteisesti erilaisiin kieliin ja kulttuureihin ja kielen luonteeseen liittyvään pohdiskeluun, ja välitä tällaista asennetta myös lapsellesi. Asenteet vaikuttavat oppimiseen.
Osoita kiinnostusta lapsen kielenoppimista kohtaan ja tarjoa tukea. Älä kuitenkaan tee työtä lapsen puolesta.
Juttele kielestä ja eri kielistä ja kulttuureista.
Tarjoa katseltavaa, kuunneltavaa ja tekemistä eri kielillä.
Tarjoa lapselle mahdollisuuksia harjoitella kieltä myös kotona.
Voitte myös tutustua uuteen kieleen yhdessä – kielenoppiminen voi olla lapsen ja huoltajan yhteinen harrastus!

9. Mitä tarkoittaa kielenopetuksen varhentaminen ja koskeeko se lapsiani?

Varhennetulla kieltenopetuksella tarkoitetaan sitä, että kieltenopetus aloitetaan aiemmin verrattuna aiempaan aloitusajankohtaan tai yleiseen valtakunnalliseen ohjeistukseen.
Huhtikuussa 2018 hallitus päätti, että ensimmäisen vieraan kielen tai toisen kotimaisen kielen opetus aloitetaan viimeistään perusopetuksen 1. luokan kevätlukukaudella vuoden 2020 alusta.
Vuoden 2020 alusta varhennettuun kieltenopetukseen lisätään tunteja, jotta varhentaminen ei ole muista oppiaineista pois.
Useat kunnat ja opetuksen järjestäjät ovat varhentaneet vieraan tai toisen kotimaisen kielen opetusta myös omasta aloitteestaan tai ne ovat toteuttaneet varhaista laajamittaista tai suppeampaa kaksikielistä opetusta.
Kieltenopetusta on varhennettu tähän mennessä eri tavoin kunnasta ja opetuksen järjestäjästä riippuen. Joissakin kunnissa on varhennettu lisäämällä tunteja tuntijakoon kielille. Toisissa kunnissa tunteja on vain siirretty myöhemmiltä luokilta tai jostain muusta oppiaineesta.
Nykykeskustelussa kieltenopetuksen varhentaminen ymmärretään koulupolun alkua koskevaksi, eikä termillä viitata niinkään esimerkiksi B1-ruotsin varhentamiseen, joka on jo valtakunnallisesti tehty.
(Mård-Miettinen, K. & Mattila, P. (2018))
(Skinnari, K. & Halvari, A. (2018))
Lue lisää ja katso lyhyitä infovideoita Varhaista kielenoppimista kaikkialla -sivustolta!

10. Kaksikielinen opetus, kielikylpy, kielisuihkutus, kielirikasteinen opetus... Mitä nämä kaikki tarkoittavat ja keitä ne koskevat?

Kaksikielisessä opetuksessa oppilaille pyritään tarjoamaan autenttinen kielenkäyttöympäristö.
Kaksikielisessä opetuksessa järjestetään äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kielikylpykielen/kohdekielen tuntien lisäksi eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien opetusta kummallakin kielellä ja hyödynnetään molempia kieliä koulun arjessa myös opetuksen ulkopuolella.
Kielikylpykieli/kohdekieli on yleensä samalla oppilaan A1-kieli.
Opetus voidaan toteuttaa laajamittaisena kaksikielisenä opetuksena, joka voidaan jakaa kotimaisten kielten varhaiseen täydelliseen kielikylpyyn ja muuhun laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen.
Joskus kaksikielistä opetusta toteutetaan muilla kuin kotimaisilla kielillä kielikylvyn tapaan. Tällainen opetus, samoin kuin mahdolliset kestoltaan lyhyemmät kielikylpyohjelmat katsotaan tässä kuuluvaksi muun kaksikielisen opetuksen piiriin.
Kielirikasteinen opetus on suppeampaa kaksikielistä opetusta. Sillä tarkoitetaan opetusta, jossa alle 25 % oppiaineiden sisällöstä opetetaan muulla kuin koulun opetuskielellä. Kielirikasteisessa opetuksessa vierasta kieltä käytetään samanaikaisesti sekä opetuksen välineenä että kohteena. Esimerkiksi kuvataidetta voidaan opiskella englannin kielellä, mutta keskeisimmät sisällöt ja sanastot varmistetaan myös suomeksi. Painotus on etenkin suullisessa tuottamisessa ja ymmärtämisessä.
Jo ennen A-oppimäärän opetuksen alkamista voidaan oppilaita tutustuttaa alustavasti joihinkin kieliin, esimerkiksi ruotsiin. Tällaista toimintaa kutsutaan kielisuihkuksi. Kielen tai kielten alkeita opitaan siinä laulaen, leikkien, pelaten ja liikkuen. Aiheet valitaan oppilaita kiinnostavista asioista yhdessä oppilaiden kanssa. Opetus voidaan toteuttaa muiden oppituntien yhteydessä, osana monialaisia oppimiskokonaisuuksia tai sille voidaan varata omia oppitunteja tai opetustuokioita. Kielisuihkua voidaan järjestää myös ylemmillä vuosiluokilla.
Kaksikielisen opetuksen, kielikylvyn ja kielirikasteisen opetuksen tarjonta vaihtelee kunnittain.
Oppilaaksiotto kaksikieliseen opetukseen vaihtelee kuitenkin alueittain, ja valinnassa saatetaan käyttää esimerkiksi erilaisia kunnan asettamia kriteerejä, arvontaa ja oppimisvalmiuksia testaavia valintakokeita. Sen sijaan suppeampaan kaksikieliseen toimintaan ei useimmiten ole pääsyvaatimuksia. Ylemmillä luokilla ja kesken opetusohjelman pääsyvaatimuksena saattaa olla muun muassa kohdekielen hallinta.
Kielikylvyn osalta oppilaaksiotto tehdään pääasiassa lapsen äidinkielen perusteella, eli kielikylpyä tarjoavan päiväkodin toimintakielen tai koulun opetuskielen (suomi tai ruotsi), ei kielikylpykielen, tulee olla kielikylpylapselle äidinkieli tai äidinkielen omainen kieli
(Peltoniemi, Skinnari, Mård-Miettinen & Sjöberg 2018; Sjöberg, Mård-Miettinen, Peltoniemi & Skinnari 2018)

Onko mielessäsi kysymys, johon ei löytynyt listasta vastausta? Lähetä kysymyksesi meille Kieliverkostoon: kieliverkosto(at)jyu.fi!