UNESCO:n laatimia kielen uhanalaisuuden kriteereitä (Language Vitality and Endangerment 2003) ovat mm. kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle, absoluuttinen ja suhteellinen puhujamäärä, kielen käyttöala ja sen kehitys, virallisen tason asenteet ja kielipolitiikka, yhteisön jäsenten oma asenne omaa kieltään kohtaan. Näiden kriteerien perusteella Venäjän suomalais-ugrilaiset vähemmistökielet eivät muodosta yhtenäistä ryhmää, vaan ne sijoittuvat kielten elinvoimaisuutta kuvaavassa jatkumossa välille ”jossain määrin vaarantuneet–vakavasti uhanalaiset”. Tunnetuista uralilaisista kielistä on jo muutamia sammunut, esim. v. 1989 kuoli viimeinen kamassisamojedin puhuja.
Venäjällä vähemmistökansoja koskee yksipuolinen kaksikielisyys, eli niiden puhujien on aina osattava myös venäjää. Kielen alisteinen asema vaikuttaa negatiivisesti kielenpuhujien haluun ja kykyyn käyttää omaa kieltään. Kielen alhainen status yhteiskunnassa johtaa siihen, että kielenpuhujat luopuvat siitä valtakielen hyväksi, mikä puolestaan heikentää kielen normaalia kehitystä ja sen käytön edellytyksiä.
Kirjoittaja Sirkka Saarinen on Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori.
