Kieli, koulutus ja yhteiskunta – lokakuu 2012
Pääkirjoitus: Moniulotteinen, monitasoinen arviointi
Kansalliset ja kansainväliset kielitaidon arviointitutkimukset - millaista tietoa niissä tuotetaan?
Kirjoitukseni käsittelee arviointitutkimuksia, erityisesti kielitaidon arviointitutkimuksia, jotka kohdistuvat sekä äidinkielen että vieraiden kielten osaamiseen Suomessa ja kansainvälisesti. Teen lyhyen katsauksen siihen, mitä arviointitutkimukset ovat, miten ne eroavat muusta kielitaidon arvioinnista, ketkä niitä suorittavat ja millaista tietoa ne tuottavat kielen osaamisesta. Varsinaisia tuloksia en käsittele yksityiskohtaisesti, koska niihin voi tutustua tutkimusraportteja lukemalla ja myös siksi, että varsinkaan vieraiden kielten osaamisesta Suomessa ei ole juurikaan saatavissa kansainvälisesti vertailtavaa tietoa.
Eurooppalainen kielisalkku vihdoin suomalaiseen perusopetukseen!
Ville kävi Thaimaassa ja puhui viikon englantia eri maista tulleiden kaverien kanssa – ei puhu paljonkaan tunnilla. Vilma on vapaa-ajalla innokas verkkokeskustelija monilla kielillä – koulussa kirjoittaminen ei innosta. Janne lukee scifiä ranskaksi – läksyjä ei. Leila ei vielä osaa hyvin suomea – swahili, arabia ja ranska sujuvat. Siru ei jaksa tehdä kielioppiläksyjä – pärjää erinomaisesti monikielisessä draamaryhmässä. Miten kielenopettaja voisi huomioida oppitunneilla näkymättömän osaamisen ja tekemisen? Miten eri oppilaiden vahvuudet saataisiin esiin?
Arviointi professiona: perimmäisten kysymysten äärellä
Pohdin artikkelissani kielitaidon arviointia professiona eli osaamisena, joka syvenee koulutuksen ja harjoituksen kautta aloittelijasta (noviisista) ekspertin taidoksi. Pohdin samalla myös eräänlaista arvioinnin eetosta, eli sellaisia arvioinnin perusperiaatteita, joiden kautta arvioija saa yleisön vakuuttuneeksi siitä, että hän on uskottava toimiessaan arvioijana. Millaiset kysymykset ovat erityisesti kielitaidon arvioijan työssä etualalla ja millaisia vastauksia olen oman työurani aikana näihin kysymyksiin löytänyt? Voiko kielitaitoa arvioida ilman opettajakokemusta ja millaista osaamista ns. standardoidussa testijärjestelmässä työskentely on omaan osaamiseeni tuonut? Vastaus edellä oleviin kysymyksiin on mielestäni, että molempia tarvitaan: opettajana hankittu osaaminen on ehdoton, vaikkakaan ei yksinään riittävä edellytys ammattitaitoisena arvioijana toimimiselle.
Suullisen kieli- ja viestintätaidon arvioinnin kehittäminen yliopistotasolla
Tässä artikkelissa kerromme ruotsin kielen suullisen kieli- ja viestintätaidon arvioinnin kehittämisestä Tampereen yliopiston kielikeskuksessa. Aineistona olemme käyttäneet suullisen kieli- ja viestintätaidon arviointitilanteita, suullista esitystä ja asiantuntijakeskustelua. Kehitystyön tavoitteena on ollut selkiyttää olemassa olevia arviointikriteereitä erityisalan kieli- ja viestintätaidon näkökulmasta. Tähän mennessä olemme keskittyneet sisällön tuottamisen ja terminologian hallinnan arviointiin. Lisäksi olemme tarkastelleet kieliopin hallintaa tasoarvion B2 saaneilla opiskelijoilla.
Kieltenopetus suurten haasteiden ja muutosten edessä
Kieltenopetus ja yhteiskunta ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä paljon. Suullisen kielitaidon testaaminen ja arviointi eivät ole kuitenkaan pysyneet tämän kehityksen vauhdissa. Opetussuunnitelmien sisältöjen lisääntyminen on myös suoraan vaikuttanut opettajien työmäärään. Koska kielet ovat välineaine, niitä tulisi nykyistä enemmän integroidusti käyttää osana muiden aineiden opetusta.
Monipuolisemmalla arvioinnilla kohti yhteismitallisempia arvosanoja
On elokuun puoliväli. On aika tavata uudet ykkösluokkalaiset ja aloittaa lukion ensimmäinen ruotsin kurssi. Kurssin alussa toteutetaan pieni kysely, joka paljastaa, että päättöarvosanojen mukaan kurssia on aloittamassa melko homogeeninen joukko. Valtaosa opiskelijoista on päättänyt peruskoulun ruotsin opinnot joko hyvällä tai kiitettävällä arvosanalla. Kyselystäni käy myös ilmi, että suurimmalla osalla opiskelijoista arvosanatavoite ensimmäisellä ruotsin kurssilla on sama kuin päättöarvosana. On lokakuun alku. Ensimmäinen jakso ja lukuvuoden ensimmäinen koeviikko ovat takana. Kohta on aika antaa lukiolaisille ruotsin ensimmäisen kurssin arvosanat. Kurssilla pidetyt ja arvioidut sanakokeet, kirjoitustehtävät ja kurssikoe sekä suullinen koe paljastavat melko selvästi päättöarvosanojen yhteismitattomuuden – ilmiön, johon ainakin opettamassani aineessa törmää vuodesta toiseen. Myös opiskelijoiden kurssin aikana antama jatkuva näyttö on osoittanut, että osaamisen taso onkin paljon heterogeenisempi kuin mitä opiskelijoiden päättöarvosanat olisivat antaneet odottaa. Syitä päättöarvosanojen yhteismitattomuuteen on monia, mutta tässä artikkelissani pohdin erityisesti arviointitapojen monipuolisuutta ruotsin päättöarvosanojen muodostumisessa.