Sosiaalista oikeudenmukaisuutta kielikoulutukseen

Julkaistu: 6. lokakuuta 2021 | Kirjoittanut: Tanja Seppälä ja Sari Pöyhönen

Jyväskylän yliopistossa järjestettiin kesäkuussa 2021 kansainvälinen Language Education for Social Justice -konferenssi, jonka teemana oli kielikoulutuksen sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Konferenssi järjestettiin koronapandemian takia vuoden myöhässä ja kokonaan virtuaalisesti. Siihen osallistui miltei 240 opettajaa, tutkijaa, koulutuksen viranomaista ja järjestöjen asiantuntijaa ympäri maailman.

Konferenssissa keskityttiin seuraaviin kysymyksiin:

• Miten kielikoulutus voi luoda tiloja, joissa oppijat ja opettajat oppivat yhdessä tunnistaakseen ja haastaakseen olemassa olevia epätasa-arvon käytänteitä?

• Millaista tukea opettajat tarvitsevat edistääkseen kielellistä ja kulttuurista oikeudenmukaisuutta ja kehittääkseen tähän soveltuvaa pedagogiikkaa?

• Miten tutkimus voi toimia edistääkseen demokratiaa, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa?

• Miten kielikoulutus ja tutkimus voi tukea, kunnioittaa ja ymmärtää toisiaan paremmin tavoitteenaan kielikoulutuksen yhdenvertaisuus ja saavutettavuus kaikille oppijoille?

• Miten kielikoulutus ja tutkimus voivat kriittisesti tarkastella toimintaansa, tunnistaa osuutensa epäoikeudenmukaisuuden ylläpitämisessä ja oppia tekemään paremmin?

Kysymykset ovat painavia, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei siten ole erillisaihe, joka tulisi kuitatuksi teemaviikolla. Se ei saisi olla yleviä lauseita paperilla, tyhjiä sanoja, joihin kukaan ei ole sitoutunut. Se on arkeen juurrutettavia käytänteitä ja tietoisia koulutuspoliittisia arvovalintoja. Se on pedagogiikkaa, jossa tavoitteellisesti pyritään poistamaan eriarvoisia tekijöitä, kuten etuoikeuksien ja valtasuhteiden tuottamia epäkohtia. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus koskettaa kaikkia koulutuksen toimijoita: rahoittajia, hallintoa, opettajia ja oppilaita/opiskelijoita.

Halusimme – ja saimme – konferenssiin mahdollisimman kattavan ohjelman, sillä tietääksemme tämä konferenssi oli ensimmäinen kielikoulutukseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen keskittyvät tapahtuma Suomessa ja ainutlaatuinen kansainvälisestikin. Teemat käsittelevät sosiaalista oikeudenmukaisuutta hyvin kattavasti: kieli- ja kulttuuritietoista opetusta, oman äidinkielen opetusta, opettajien käsityksiä ja opetuskäytänteitä, opetussuunnitelmia ja oppimateriaalia, monikielisiä oppilaita, pakolais- tai maahanmuuttotaustaisia oppijoita, kielitaidon eettistä arviointia, koulutuksen esteitä, sukupuolisensitiivistä kasvatusta ja koulutusta, antirasismia ja rauhankasvatusta. Konferenssin sisällöistä ja tunnelmista on kirjoitettu kahdessa blogissa. Yleiskuvan konferenssista saat lukemalla järjestäjien, Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen, kieleillen tehdyn blogipostauksen. Turun yliopiston Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWen blogipostauksessa keskityttiin kahteen teemaan: aikuisten kuurojen maahanmuuttajien kielitilanteisiin Suomessa ja Ruotsissa sekä rasismiin ja antirasistiseen pedagogiikkaan suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. 

Tämän teemanumeron artikkelit

Olemme tähän teemanumeroon kutsuneet kirjoittajia, jotka esittivät konferenssissa omaan opetuskäytäntöönsä ja tutkimukseensa perustuvia havaintoja, kokemuksia ja ratkaisuehdotuksia. Teemanumerossa on yhdeksän artikkelia, jotka valottavat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden moninaisia lähtökohtia.

Karoliina Inha, Satu Honkala, Katri Kuukka ja Paula Mattila kuvaavat tekstissään nykytilannetta, jossa demokratia rapautuu, kun vuorovaikutus ei toimi. Muun muassa vihapuheen ja valeuutisten maailmassa on tärkeää, että kouluissa saadaan työkaluja rakentavaan vuorovaikutukseen, joka on tärkeä demokratiakasvatuksen taito. Rakentavan vuorovaikutuksen tukemisessa höydyllisiä ovat opetusasiakirjojen käsitteet, kuten kielitietoisuus ja mediaatio, jolle kirjoittajat ehdottavat suomenkielistä vastinetta siltauttaminen.

Monikielisyys tunnistetaan oppimisen resurssina, mutta mitä monikielinen pedagogiikka oikeastaan on? Jenni Alisaari valottaa monikielisen pedagogiikan lähtökohtia ja tarjoaa käytännön harjoituksia opettajille ja opettajankouluttajille siitä, miten kieliä voi opetuksessa tehdä näkyviksi ja käyttää oppimisen resurssina. Harjoitukset soveltuvat hyvin eri-ikäisten oppijoiden kanssa työskentelyyn varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.

Pipsa Airto ja Larissa Aksinovits Tuusulasta antavat rohkaisevan esimerkin monikielisen pedagogiikan toteuttamisesta Hyökkälän koulussa. He olivat mukana toteuttamassa monikielistä oman äidinkielen opetuskokeilua, johon osallistui sellaisia oppilaita, jotka eivät ryhmäkokorajoitusten takia olleet saaneet oman äidinkielen opetusta. Kokeilussa käytettiin luovia menetelmiä ja lasten perheet olivat tukena kotitehtävien teossa. Vaikka kokeilu oli työläs suunnitella ja toteuttaa, se lisäsi oppilaiden kiinnostusta omia kieliä kohtaan ja opettajat saivat kokonaisvaltaisemman käsityksen oppilaiden taidoista. Myös kodin ja koulun välit vahvistuivat.

Kieliin liittyy uskomuksia ja käsityksiä niiden arvosta, merkityksestä ja olemuksesta. Näitä kutsutaan kieli-ideologioiksi. Heidi Niemelä tutkii väitöskirjassaan suomen kieleen liittyviä kieli-ideologioita. Hän on kerännyt tutkimustaan varten aineiston, joka koostuu alakoululaisten ja opettajaopiskelijoiden piirroksista suomen kielestä. Monet piirsivät kansallisia symboleita, kuten lipun ja kartan, sekä ihmisiä ja puhekuplia, mikä kertoo kielen käytöstä vuorovaikutuksen välineenä. Koulun opetuskielellä ja kielellisellä todellisuudella voi olla paljonkin vaikutusta siellä vallitseviin kieli-ideologioihin. Millaisen piirroksen tekisit, jos sinua pyydettäisiin piirtämään suomen kieli?

Kolmas sektori on tärkeä kumppani monelle oppilaitokselle. Kolmannen sektorin toimijat voivat esimerkiksi edistää monikulttuurista yhteistyötä, tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja laventaa ilmiöpohjaista oppimista. Piia Cordoba kirjoittaa Paremmin yhdessä ry:n ja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen yhteistyöstä. Opettajaopiskelijat tulivat mukaan yhdistyksen maahanmuuttajille suunnattuun toimintaan ja oppivat samalla tärkeitä kohtaamisen taitoja, joita tulevat tarvitsemaan tulevaisuudessa työelämässä.

Purkamalla koulutuksen esteitä edistämme yhdenvertaisuutta. Koulutuksen esteet juontuvat useimmiten rakenteellisista ratkaisuista ja toimintakulttuuriin juurtuneista kyseenalaistamattomista käsityksistä siitä, mitkä ovat koulutukseen pääsyn kriteerit. Nina Reiman, Aija Virtanen ja Tuija Lehtonen valaisevat korkeastikoulutettujen maahanmuuttaneiden esteitä yliopisto-opintoihin. Kirjoitus perustuu monivuotiseen INTEGRA-hankkeeseen ja hankkeessa toteutettuun selvitystyöhön korkeakoulutettujen ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttaneiden kouluttautumisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Koulutuspolulla on syvä rotko, jonka päälle siltaa ei ole rakennettu: yliopistojen kielitaitovaatimukset ovat korkeat, mutta korkeastikoulutetuille maahanmuuttaneille ei ole tarjolla riittävää ohjausta ja kielikoulutusta, joilla vaatimus tavoitettaisiin. INTEGRA-koulutuksen tulokset osoittavat, että korkeastikoulutetut maahanmuuttaneet pystyvät tekemään yliopisto-opintoja tarvittavan tuen avulla – kunhan tätä tukea on saatavissa. Kaikille samat kriteerit -periaate ei takaa yhdenvertaisuutta.

Kuva: Luciana Mariano (2021). Sign Language.

Nina Sivunen ja Petra Juva nostavat keskiöön ryhmän, joka on marginaalin marginaalissa: kuurot maahanmuuttajat. Kuuroille aikuisille maahanmuuttajille tarjotaan viittomakielistä kotoutumiskoulutusta Kuurojen kansanopistossa. Kirjoittajat kuvaavat, kuinka erilaisista taustoista opiskelijat tulevat, kuinka erilaiset lähtökohdat heillä on opiskeluun ja kuinka tärkeää heille on päästä viittomakieliseen yhteisöön. Riittävä tuki, ohjaus ja palvelu kotoutumispolun kaikissa vaiheissa on edellytys onnistuneelle integroitumiselle. Valitettavasti Suomessa kaikki kuurot maahanmuuttajat eivät saa tarvitsemaansa opetusta.

Teemanumeron kaksi viimeistä artikkelia keskittyvät sosiaaliluokkaan ja rotuun eriarvoistavina tekijöinä. Grit Alter kuvaa artikkelissaan oppikirjojen avaamaa näkymää yhteiskuntaan. Hänen esimerkkinsä ovat Saksassa käytetystä englannin oppikirjasarjasta, ja hän keskittyy kahdeksannen luokan oppikirjan kuvitukseen. Oppikirjasta piirtyy kuva valkoisesta, maskuliinisesta, keskiluokkaisesta ja ableistisesta yhteiskunnasta, joka jättää hyvin vähän tilaa sosiokulttuuriselle moninaisuudelle. Millaisen jäljen tämä jättää niille nuorille oppilaille, jotka eivät löydä samaistumisen kohteita? Oppikirjat eivät ole ”vain oppimateriaalia”, kirjoittaja huomauttaa.

Renée Heywood piti konferenssissa pysäyttävän puheenvuoron rodullistamisesta ja siitä, kuinka koulutusjärjestelmän käytänteet voivat johtaa rodulliseen traumaan. Aihe ei ole ollenkaan vieras täällä Pohjolassa, kun yhtään muistelemme sitä, miten vaikkapa romaneihin tai saamelaisiin on ajan mittaan suhtauduttu, ja miten he edelleen joutuvat puolustamaan oikeuksiaan. Myös moni ruskea ja musta suomalainen kokee syrjintää ja rasismia koulutuksessa ja muilla elämänalueilla – palaamme takaisin tämän teemanumeron ensimmäiseen artikkeliin siltauttamisen tarpeesta. Koulun ja siten myös kielenopetuksen tehtävänä on tunnistaa syrjinnän tavat, jotka yhteiskunnassa ovat eksplisiittisiä mutta jotka koulumaailmassa voivat olla piilossa ja vaivihkaisia.

Konferenssissa oli runsaasti taideohjelmaa, ja esimerkiksi naivistitaiteilija Luciana Marianon teokset olivat konferenssissa näkyvästi esillä. Hänen teoksensa tätä teemanumeroa varten ovat uusia. Nuori afganistanilainen taiteilija Jalil Jafari piti konferenssissa näyttelyn Murtuneesta maasta – From the broken land, jossa hän kuvaa hazara-vähemmistön elämää ja afgaanityttöjen koulutusta ja tasa-arvoa. Aihe on kivuliaan ajankohtainen, ja virtuaaligalleria on kaikille avoin.

Toivomme tämän teemanumeron johtavan vilkkaisiin keskusteluihin eri foorumeilla. Antoisia lukuhetkiä!

Tanja Seppälä on väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa.

Sari Pöyhönen on soveltavan kielentutkimuksen professori Jyväskylän yliopistossa.

He ovat tämän teemanumeron vierailevia toimittajia yhdessä Paiwei Qinin ja Magdalini Liontoun kanssa.