Monikielisyyden haasteet korkeakouluissa työntekijöiden näkökulmasta

Julkaistu: 5. lokakuuta 2022 | Kirjoittaneet: Inkeri Lehtimaja, Salla Kurhila ja Lari Kotilainen

Kansainvälistymisellä on ollut muutaman viime vuosikymmenen aikana merkittävä vaikutus Suomen korkeakoulujen kielitilanteeseen. Kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilökunnan osuus on kasvanut voimakkaasti, ja englanninkielisten koulutusohjelmien määrä on lisääntynyt. Myös tutkimusta tehdään yhä enemmän englanniksi kansainvälisissä ryhmissä. 

Tämä kehitys asettaa haasteita korkeakoulujen kielipolitiikalle (ks. myös Kuteeva, Kaufhold & Hynninen 2020). Toisaalta on varmistettava se, että kansainväliset opiskelijat ja henkilöstö pystyvät osallistumaan täysipainoisesti työyhteisönsä toimintaan, mutta toisaalta korkeakoulujen on lakisääteisesti tarjottava opetusta kansalliskielillä. Korkeakoulujen tehtävänä on myös vaalia kansallisten kielten asemaa korkeakoulutuksen ja tieteen kielinä.  

Tässä artikkelissa tarkastelemme sitä, miten kansainvälistymisen mukanaan tuoma monikielisyys – lähinnä suomen ja englannin rinnakkaiselo – näkyy yliopistojen arjessa työntekijöiden näkökulmasta. Artikkeli pohjautuu haastatteluaineistoon ja etnografisiin havaintoihin, jotka on kerätty pääosin Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä” (ks. Lehtimaja, Kotilainen & Kurhila 2021, https://www.helsinki.fi/fi/projektit/monikielistyva-tyoelama). Haastatteluaineisto muodostuu yhteensä 33 haastattelusta (20 haastattelua yliopistossa A, v. 2015, 9 haastattelua yliopiston B kansainvälisessä tutkimusyksikössä, v. 2019–2020, 4 haastattelua tutkimuslaitoksessa C, v. 2021). Haastateltavien joukossa on suomea sekä ensikielenä (S1) että toisena kielenä (S2) puhuvia. Kakkoskielisten puhujien kielitaito vaihtelee aivan alkeistasosta erittäin edistyneeseen. 

Käytännön ja tunnetason haasteita 

Työntekijät nostavat aineistomme haastatteluissa esiin monenlaisia monikielisyyteen liittyviä ongelmia. Esiin nousee ensinnäkin kaksi jokseenkin ristiriitaista käsitystä siitä, onko suomen kielen taito tarpeen kansainvälisille työntekijöille vai ei (ks. myös Komppa, Lehtimaja & Rautonen 2017): toisaalta ajatellaan, että se ei ole (tai sen ei pitäisi olla), mutta toisaalta mainitaan monenlaisia tilanteita, joissa puutteellisesta kielitaidosta on haittaa. 

Käytännön ongelmista ensimmäisenä mainittiin usein tiedonkulku. Vaikka korkeakoulut ovat pyrkineet lisäämään englanninkielistä viestintää ja tiedottamista, osa tiedosta – vaikkapa sähköposteista – on edelleen vain suomeksi. Tällöin tieto ei saavuta kansainvälisiä työntekijöitä:  

Jotkut kollegat sanovat että he eivät tuntuu saavan kaikkea – –  on tuo ohje tai joku mielenkiintoinen asia “aa se oli vain suomeksi sanottu”. (C, työntekijä, S2) 

Toisaalta vaatimus siitä, että kaikki tekstit pitäisi tuottaa molemmilla kielillä, koetaan liian aikaa vieväksi, koska siihen ei ole varattu erityisiä resursseja: 

Itselläni menee kaksi ja puoli tai kolminkertaisesti enemmän aikaa kun kirjoitan saman viestin sekä suomeksi että englanniksi verrattuna pelkkään suomenkieliseen viestiin. (A, esimiesasemassa oleva työntekijä, S1) 

Korkeakouluissa pidetään myös suomenkielisiä kokouksia ja seminaareja, joihin pystyy osallistumaan vain, jos osaa suomea ainakin jonkin verran.  

Often for example the presentation will go on so that the slides are in English and the discussion’s in Finnish, or vice versa. And that sort of works until you realize that there are only like ten words on the slide and the person’s been talking for about you know five minutes so you realize that yeah that works to some extent but then clearly there's a lot of discussion that's lost or missed and so. (C, työntekijä, S2) 

Rinnakkaiskieliset käytänteet tukevat sujuvaa tiedonkulkua ja kielenoppimista, mutta tämä vaatii osallistujilta jatkuvaa harkintaa siitä, miten eri kieliä on tarkoituksenmukaista käyttää kussakin tilanteessa, sekä kykyä monitoroida toisten osallistujien kielitaitoa ja toiveita. Monikieliset työpaikat voivat tehdä erilaisia kielellisiä ratkaisuja, joihin kaikkiin liittyy sekä etuja että haasteita (Kotilainen, Kurhila & Lehtimaja 2022). 

Lisäksi vaikka Suomessa osataan laajasti englantia, on myös tahoja, joiden kanssa kommunikoinnissa suomesta olisi hyötyä. Esimerkiksi avustavan henkilökunnan ja yliopiston ulkopuolisten tahojen (kuten koulut tai erilaiset yhteistyökumppanit) kanssa kommunikointi tapahtuu usein suomeksi. 

Vaikka korkeakoulujen työntekijöiltä ei edellytetä suomen kielen taitoa, sen puuttuminen tai rajallisuus vaikuttaa käytännössä paljon siihen, miten työtehtäviä jaetaan tai miten yliopistouralla voi edetä. Monet hallinnolliset tehtävät ja erityisesti kandidaattitason opetus ovat suomeksi, ja suomenkieliset työntekijät saattavat kokea, että hallintoon ja opetukseen liittyvät vastuut kasautuvat heidän harteilleen. Toisaalta kansainväliset työntekijät eivät saa kokemusta tämäntyyppisistä työtehtävistä, mikä voi olla haitaksi heidän urakehitykselleen (ks. myös Salö, Holmes & Hanell 2020). Lisäksi monissa vastuutehtävissä edellytetään epäsuorasti suomen kielen osaamista: 

So in the end there was absolutely no way I could continue as the group leader by the set up that we have here. Because there was no help whatsoever in any language but Finnish. So they had built this structure so that all the group leaders have to be Finnish. – – So as a group leader it was a total disaster. And I well I got so stressed out, I got sick I got – everything went wrong and in the end I had heart problems so yeah. (C, työntekijä, S2) 

Käytännön asioiden lisäksi monikielisyys asettaa haasteita myös tunnetasolla. Kakkoskieliset työntekijät kokevat helposti jäävänsä ulkopuolisiksi monista työpaikan sosiaalisista tilanteista, kun muut puhuvat suomea. He saattavat myös arastella käyttää kehittyvää suomen kielen taitoaan, koska he pelkäävät siitä aiheutuvan vaivaa suomenkielisille työtovereille. Toisaalta monet kokevat kiusalliseksi myös sen, että muut joutuvat vaihtamaan kieltä englantiin vain heidän takiaan. 

Toisen kielen käyttäminen koetaan erityisen ongelmalliseksi ammatillisen identiteetin näkökulmasta. Monet haastateltavat vertaavat heikommalla suomella toimimista tunteeseen siitä, että on lapsen asemassa. Toisella kielellä on siis vaikea esiintyä oman alansa pätevänä ammattilaisena. Sama ongelma toki koskee myös monia suomenkielisiä, jotka kokevat, etteivät pysty ilmaisemaan itseään yhtä hyvin englanniksi kuin suomeksi. 

Oikeus oman kielen käyttämiseen voidaan kokea tärkeäksi myös syvällisesti oman identiteetin kannalta: 

Väittelin yhen fyysikon kans joka sano et meidän pitäs vaan siirtää koko työkieleks englanti, et se ois kaikille yksinkertasempaa. Joko ne ei oo tullu ajatelleeks tai ne ei tajuu sitä et mitä mun sielulle tapahtuu jos mä en enää saa käyttää suomea koska se on mulle tosi iso osa se. (B, professori, S1) 

Kieli ei siis ole koskaan vain käytännön kysymys, vaan siihen liittyy aina myös ideologisia ja tunnetason ulottuvuuksia.  

Kielenoppimisen esteitä 

Korkeakoulujen rakenteet eivät tällä hetkellä juurikaan tue kansainvälisten työntekijöiden suomen kielen oppimista. Vaikka joissakin korkeakouluissa vakituiseen tehtävään nimitettäviä kansainvälisiä työntekijöitä kannustetaan opettelemaan suomea, yleensä kielitaitoa ei edellytetä. Kielen opiskelua ei oteta välttämättä esiin sen paremmin rekrytointivaiheessa kuin kehityskeskusteluissakaan. Itse asiassa rekrytointikeskusteluissa saatetaan jopa vähätellä suomen kielen tarpeellisuutta, jotta ei pelästytetä työnhakijaa. Juuri saapumisvaihe olisi kuitenkin otollinen aika kielen opiskelulle: 

You should do it right away, you shouldn't wait and if you wait then it's just – the barrier gets higher and higher. (C, työntekijä, S2) 

Jos kansainvälinen työntekijä haluaa kuitenkin opiskella suomea, työyhteisö ei aina kannusta siihen, vaan sitä saatetaan pitää jopa turhana: 

Haastateltava: I was even told in the beginning why would you learn Finnish, there’s no, it’s a waste of time.  

Haastattelija: So someone actually said that to you. 

Haastateltava: Yes and this was kind of discouraging. (B, jatko-opiskelija, S2) 

Toisaalta korkeakoulut kyllä tarjoavat ilmaisia kielikursseja, mutta uuteen maahan asettumisen ja vaativan työn lisäksi aikaa ja energiaa ei riitä kieliopintoihin. 

It's also on top of your job that's the hard part you know you have to try to do your job which is keeping you very busy and if at the same time you're supposed to learn another language that, you know, that's just too much I think. (C, työntekijä, S2) 

Hyvin usein kielenoppiminen nähdään nimenomaan ohjattuna, kurssimuotoisena opiskeluna, joka tapahtuu työympäristön ulkopuolella. Merkittävänä pidetään sitä, että henkilöstölle on järjestetty omat ryhmänsä ja että niihin voi osallistua työajalla. 

Vaikka työntekijä opiskelisi suomea kurssilla, kielitaidon kehittymistä haittaa usein harjoittelumahdollisuuksien puute. Työyhteisön tarjoamia tilaisuuksia kielenkäyttöön ja -oppimiseen esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa kuten lounailla tai kahvitauoilla ei aineistossamme juurikaan nosteta esiin. Suomenkieliset kollegat käyttävät englantia kansainvälisten työntekijöiden kanssa keskustellessaan, oli kyse sitten työasiasta tai sosiaalisesta tilanteesta. Kaikki eivät aina ole edes tietoisia siitä, että kollega opiskelee suomea tai haluaisi harjoitella sitä. Näitä epämuodollisia kielenoppimismahdollisuuksia voisi hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin; kieltä on mahdollista oppia myös varsinaisten kielikurssien ulkopuolella. 

Kielenoppijan harjoittelumahdollisuuksia voi lisätä monin eri tavoin. Jo aivan kielenoppimisen alkuvaiheessa olisi tärkeää päästä käyttämään kieltä, vaikka vain tervehdysfraaseja. Näin ovi suomen käyttämiselle saadaan pidettyä auki, ja käytetyn kielen määrää voi pikkuhiljaa lisätä taitojen kehittyessä. Työyhteisön vuorovaikutuksessa voisi yrittää tunnistaa sellaisia rutiineja, joissa voisi käyttää suomea, vaikka itse asiasisältö olisi englanniksi. Tämä pätee vaikkapa sähköpostiviestintään: 

Sometimes when I start messaging or writing an e-mail then the first two sentences or the last ones are in Finnish – and then they also respond and the main part is still in English – the main message. (B, jatko-opiskelija, S2) 

Myös kasvokkaisissa sosiaalisissa tilanteissa voisi käyttää osittain suomea: 

Maybe if colleagues would be asking in Finnish or start conversation in Finnish like “how are you doing” and “how have you been” and if the conversation gets more complicated you can switch. (B, jatko-opiskelija, S2) 

Ongelmana on usein myös kaksijakoinen käsitys kielitaidosta: ajatellaan, että kieltä joko osataan sujuvasti tai ei lainkaan. Jos tavoitteena pitää hyvin edistynyttä kielitaitoa, voi helposti lannistua jo alkuunsa. Vähäisen kielitaidon hyötyä ei useinkaan tunnuta näkevän. 

Hyviä käytänteitä 

Haastattelujen pohjalta voidaan hahmotella, millaisia olisivat hyvät kielikäytänteet monikielistyvissä korkeakouluissa. Ensinnäkin olisi tärkeää, että kieliasioista puhuttaisiin työyhteisöissä nykyistä avoimemmin. Korkeakoulujen hallinnon tasolla toki tehdään kielipoliittisia linjauksia, mutta haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että työntekijöiden arjen tasolla kieleen liittyvät ongelmat jäävät usein piiloon: niitä käsitellään yksilön kokemuksina, mutta kieleen liittyvistä keskusteluista tai sovituista käytänteistä ei juuri ole mainintoja. Tällainen keskustelu koetaankin usein vaikeaksi (ks. myös Kojonen ym. 2020).  

Toisaalta on merkkejä myös siitä, että keskustelu kielikäytänteistä on siirtymässä konkreettiselle tasolle: esimerkiksi Helsingin yliopistossa erillinen työryhmä on pohtinut toimielinten kielikäytänteitä, ja humanistisessa tiedekunnassa on kokeiltu muun muassa etäkokousten tulkkaamista opiskelijavoimin. Vaikuttaa siltä, että kielikysymykset ovat nousseet asiaksi, johon kaivataan konkreettisia malleja ja ratkaisuja. Avoin keskustelu edistäisi käytännön ratkaisujen kehittämistä ja tekisi näkyväksi kieleen liittyviä valtarakenteita.  

Keskustelua pyritään useimmiten käymään melko yleisellä tasolla, yksittäistapausten ulkopuolella. Esimerkiksi hyvää tarkoittava tiedustelu tulevaan kokoukseen osallistuvan henkilön kielipreferensseistä voidaan mieltää syrjiväksi, ja osallistujat kokevat hienotunteisemmaksi pitäytyä yleisesti sovituissa käytänteissä tilannekohtaisen räätälöinnin sijaan. Kielitaitoa pidetään siis yksilön henkilökohtaisena ominaisuutena, ja siksi sen arvioiminen tai esiin nostaminen on arkaluonteista. Tätä ajattelutapaa voisi kuitenkin olla hyvä tarkastella kriittisesti, mikäli halutaan rakentaa toimivia monikielisiä työyhteisöjä: kyse ei ole vain yksilöiden kielitaidosta, vaan työyhteisön kyvystä toimia kielitietoisesti. 

Toiseksi tarkoituksenmukaiset monikieliset käytänteet olisi hyvä saada osaksi korkeakoulujen arkea ja rakenteita. Tämän tavoitteen avuksi ollaan jo kehittämässä työkaluja. Olemme esimerkiksi omassa hankkeessamme kehittämässä yhteistyössä Kielibuusti-hankkeen kanssa niin sanottuja kielitietoisen työyhteisön portaita (ks. esim. https://kielibuusti.fi/mita-kielibuusti-voi-tarjota-tyoyhteisoille/) työpaikoille, jotka haluavat ottaa kielikysymykset huomioon systemaattisella tavalla. Portaat sisältävät askelmia, joilla kielitietoisuuteen panostetaan eri tasoilla yhteisestä keskustelusta pienten tekojen kautta rakenteellisiin muutoksiin. Portaita voisi mainiosti soveltaa myös korkeakoulujen kielikäytänteiden kehittämiseen. 

Monikielisten käytänteiden edut 

Kielitietoinen työyhteisö voi valinnoillaan sekä varmistaa ymmärtämistä että avata muille kuin suomea ensikielenään puhuville mahdollisuuden suomen oppimiseen. Tärkeää olisi tiedostaa, että kielenoppiminen edellyttää mahdollisuuksia käyttää kieltä, osallisuutta kieliyhteisön jäsenenä. Suomenkielinen kieliyhteisö saattaa pyrkiä varmistamaan kansainvälisen työntekijän osallisuutta käyttämällä kielenä aina englantia, mutta samalla tämä valinta sulkee kansainvälisen työntekijän suomenpuhujien yhteisön ulkopuolelle.  

I just find it frustrating that it’s very hard to learn Finnish, because I don’t have to and – it’s a bit ridiculous I’ve lived here for ten years and I’m not a fluent speaker. I think if I had moved to like France I’d be definitely fluent. – – But that’s not just at work. That’s like society in general. (B, työntekijä, S2) 

Kielenoppiminen ei ole vain yksilön, oppijan, vastuulla oleva projekti, vaan kielitietoisilla valinnoilla yhteisö voi toimia oppimista tukevasti ja kannustavasti ja näin rakentaa toimivaa monikielisyyttä. Toimiva monikielisyys puolestaan edistää sujuvaa vuorovaikutusta, tehokasta työskentelyä, tasa-arvoisuuden toteutumista ja työhyvinvointia. Toimivat monikieliset käytänteet ovatkin edellytys korkeakoulujen tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Inkeri Lehtimaja on suomen kielen dosentti ja tutkija Helsingin yliopistossa. 

Salla Kurhila on vuorovaikutuslingvistiikan professori Helsingin yliopistossa. 

Lari Kotilainen on suomen kielen dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. 

Lähteet 

Kojonen, R., J. Töyräänvuori, A. Laaksonen & L. Vainio 2020: Monikieliset tutkimusympäristöt Helsingin yliopistossa: Tapausesimerkkinä Helsinki Collegium for Advanced Studies (HCAS). Yliopistopedagogiikka 27(1). https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2020/12/16/monikieliset-tutkimusymparistot/ 

Komppa, J., I. Lehtimaja & J. Rautonen 2017: Kansainväliset jatko-opiskelijat ja tutkijat suomen kielen käyttäjinä yliopistossa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta 8(1).  

Kotilainen, L., S. Kurhila & I. Lehtimaja 2022: Monikielinen työpaikka – tehokkuuden, vaivattomuuden vai kielenoppimisen ehdoilla? Kielikello 1/2022. 

Kuteeva, M., K. Kaufhold & N. Hynninen 2020: Introduction: Language perceptions and practices in multilingual universities. – Teoksessa M. Kuteeva, K. Kaufhold & N. Hynninen (toim.): Language perceptions and practices in multilingual universities, s. 1–24. Cham: Palgrave Macmillan. 

Lehtimaja, I., L. Kotilainen & S. Kurhila 2021: Monikielisyyden haasteet työyhteisössä. Työelämän tutkimus 19(3), 402–413.   

Salö, L., L. Holmes & L. Hanell 2020: National languages matter in academic career trajectories. Working papers in urban language & literacies 269.