Kuinka nopea on kotoutumiskoulutuksen nopea polku?
Julkaistu: 22. maaliskuuta 2023 | Kirjoittanut: Katharina Ruuska
Kotoutumiskoulutuksen vakiintunut toteutusmuoto on noin vuoden kestävä työvoimakoulutus, jossa opiskelee vuosittain noin 13 000–14 000 opiskelijaa (ks. TEM 2016: 18). Koulutuksen tavoitteena on edistää työttömien työnhakijoiden kielellisiä valmiuksia sekä muita työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia taitoja (OPH 2022), ja siten parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Kotoutumiskoulutukseen on kautta vuosien kohdistunut kritiikkiä, kehitysehdotuksia ja uudistuksia, ja vastikään opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt selvitettäväksi sen siirtoa työ- ja elinkeinoministeriöltä itselleen (OKM 2023: 15). Työvoimapolitiikan näkökulmasta on uudistusten myötä painotettu yhä enemmän opiskelijoiden nopeampaa työllistymistä (ks. esim. Ronkainen & Suni 2019), kun taas kielikoulutuksen näkökulmasta on vaadittu joustavampia ja kielenoppimista paremmin tukevia rakenteita (ks. esim. Pöyhönen ym. 2010).
Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin on kirjattu kolme opintopolkua – hitaasti etenevien polku, peruspolku ja nopeasti etenevien polku – joilla otetaan huomioon opiskelijoiden eri lähtökohdat ja valmiudet (OPH 2022: 18–19). Tässä artikkelissa esittelen alustavia havaintoja meneillään olevasta etnografisesta tutkimuksestani, jossa keskityn nopean polun opiskelijoihin ja heidän kokemuksiinsa kielen oppimisesta koulutuksessa ja työharjoittelujaksoilla. Poliittisissa diskursseissa ja mediassa on varsinkin viime aikoina keskusteltu paljon siitä, että Suomeen halutaan enemmän kansainvälisiä osaajia ja varsinkin korkeakoulutettuja maahanmuuttajia, joiden ajatellaan työllistyvän Suomen talouden kannalta tärkeille aloille. Tyypillisiä nopean polun opiskelijoita ovatkin esimerkiksi Suomeen töihin tulleiden korkeakoulutetut puolisot tai Suomessa englanninkielisen korkeakoulututkinnon suorittaneet maahanmuuttajat, jotka eivät ole valmistuttuaan työllistyneet, koska suomen kielen taito ei riitä asiantuntijatyöhön. Tutkimustani varten olen haastatellut nopean polun opiskelijoita sekä koulutuksen aikana että sen jälkeen, havainnoinut koulutusta paikan päällä, haastatellut yhden ryhmän suomen kielen opettajaa sekä seurannut opiskelijoita näiden työssäoppimisjaksoilla.
Kuka sijoittuu kotoutumiskoulutuksen nopealle polulle?
Opetussuunnitelman perusteissa nopeasti etenevien polun kuvataan olevan tarkoitettu varsinaisesti opiskelijoille, joilla on: ”sujuva tekninen luku- ja kirjoitustaito latinalaisella kirjaimistolla; kokemusta vieraan kielen opiskelusta; hyvät opiskelutaidot ja valmiudet itsenäiseen ja oma-aloitteeseen opiskeluun; usein korkeakoulutus tai kokemusta akateemisesta opiskelusta; tavoitteena työllistyminen esimerkiksi akateemiseen ammattiin tai oman alan täydennyskoulutus” (OPH 2022: 19).
Eriyttäminen ja yksilöllisten lähtökohtien, tarpeiden ja tavoitteiden huomioon ottaminen nostetaan opetussuunnitelman perusteisissa keskeisiksi arvoiksi (ks. OPH 2022: 22), ja eri tahtiin etenevät polut voidaankin nähdä pysyvinä rakenteina, jotka tukevat eri opiskelijaryhmiä omien tavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelijoiden sijoittaminen kotoutumiskoulutuksen nopealle polulle tapahtuu käytännössä TE-toimiston tai koulutuksen järjestäjien tekemän alkukartoituksen perusteella. Alkukartoitukseen kuuluu haastattelu ja yleensä myös testi, jossa mitataan opiskeluvalmiuksia ja selvitetään mahdollista aiemmin hankittua suomen kielen taitoa. Opiskelijan sijoittaminen ryhmään perustuu haastattelemani opettajan mukaan kuitenkin kokonaisvaltaiseen harkintaan, jossa testitulosten lisäksi otetaan huomioon haastattelussa esille tulleet asiat. Opiskelijan taustalla (esim. aiemmalla kielitaidolla tai korkea-asteen opinnoilla) on siis merkittävä rooli nopealle polulle sijoittamisessa ja muihin polkuihin verrattuna korkeakoulutettujen osuus on suurempi. Tutkimillani opiskelijoilla on vaihtelevia kokemuksia siitä, kuinka paljon he voivat itse vaikuttaa kielikoulutuksen valintaan, eivätkä kaikki olleet hakuvaiheessa tietoisia eri vaihtoehdoista.
Nopea polku ei varsinaisesti ole nopeampi kuin muut
Eri poluista kirjoitetaan opetussuunnitelman perusteissa näin: ”Kotoutumiskoulutuksen opiskelijoiden opintopolkujen intensiteetti, etenemisvauhti ja painotukset voivat olla erilaisia. Opetusmenetelmät, työtavat ja muut pedagogiset ratkaisut valitaan opintopolulle ja ryhmälle tarkoituksenmukaisella tavalla. Koulutuksen toteuttamisessa huomioidaan, että erilaiset opiskelijat saavuttavat kotoutumiskoulutuksen aikana erilaisia tuloksia.” (OPH 2022: 18.)
Tarkalleen ottaen nopea polku ei kuitenkaan ole muita polkuja nopeampi: sekä kesto että virallinen tavoitetaso (B1.1) ovat aivan samat kuin peruspolun. Vain nopean polun opiskelijoille kotoutumiskoulutukselle asetettu kielenoppimistavoite on kuitenkin osoittautunut realistiseksi, sillä käytännön kokemuksen mukaan suuri osa heistä saavuttaa koulutuksen lopussa B1-tason (vrt. korkeintaan kolmasosa kaikista kotoutumiskoulutuksen osallistujista; ks. Huhta ym. 2017; VTV 2018: 38–39; Seppälä 2022). Haastattelemani opettaja kertoo, että käytännössä ero peruspolun opetukseen ei ole selkeä tai systemaattinen, vaan toteutuu pieninä valintoina esimerkiksi materiaalien ja etenemistahdin suhteen: ”no pikkusen sanotaan että ehkä niinku opiskeluohjelma on nopeessa ryhmässä vähän niin kun nopeempi niinku […] mutta tota (.) mut eihän se tavallaan hirveesti niihin menetelmiin heijastu”.
Myös nopean polun opiskelijoilla on erilaisia lähtökohtia
Kotoutumiskoulutuksen eri polut ovat mallina kiinteä osa kotoutumiskoulutuksen rakennetta, mutta käytännössä eri polkujen ryhmät toteutuvat vain isommilla paikkakunnilla. Koska ryhmät kootaan yleensä nopealla aikataululla opiskelijamäärän mukaan, kaikkien lähtötasoja ja tarpeita ei voida ottaa huomioon. Opiskelijat eivät yleensä voi esimerkiksi jäädä odottamaan nopean ryhmän muodostumista. Mitä pienempi kotoutujien määrä tietyllä paikkakunnalla on, sitä harvemmin nopean polut ryhmät toteutuvat ja sitä moninaisempia osallistujien taustat ja lähtökohdat ovat. Haastattelemani opettajan mukaan myös nopeissa ryhmissä on yleensä ihmisiä, jotka opiskelevat peruspolun tahtiin, ja vastaavasti peruspolun ryhmissä on usein myös nopeasti eteneviä opiskelijoita.
Eriyttämisen tarvetta on siis myös nopean polun ryhmissä. Tämä luo jännitteitä ja haasteita opettajalle, ja odotuksenmukaisesti koulutukseen tyytymättömimpiä ovat nopeimmat ja hitaimmat oppijat (ks. myös Seppälä 2022b: 273). Havainnoimassani ryhmässä joillekin oppijoille kurssimateriaalien ja tehtävien taso ja jopa opettajien puheen ymmärtäminen tuotti selkeästi vaikeuksia. Samassa ryhmässä oli opiskelijoita, jotka viittasivat haastatteluissa siihen, että koulutuksessa edettiin ainakin joiltakin osin liian hitaasti ja että he olisivat halunneet ja voineet oppia enemmän lyhyemmässä ajassa. Etenemisnopeuteen saattaa liittyä myös vahvoja turhautumisen tunteita, kuten eräällä opiskelijalla: “everybody is trying to convince me [...] that this is the fastest course they have for people with higher education (.) and I (.) I just cannot take it it's so slow and so basic and there is there’s nothing that's challenging”. Parhaimmillaan nopean polun ryhmä on kuitenkin inspiroiva opiskeluympäristö, kuten toinen haastattelemani opiskelija toteaa: ”minun ryhmä […] oli tosi mielenkiintoinen koska […] kaikki kiinnostaa (.) opiskella tosi todella hyvin todella ahkerasti […] ja kaikki auttavat toisiaan”.
Sopivan harjoittelupaikan löytäminen on vaikeaa
Kotoutumiskoulutuksen aikana opiskelijat suorittavat useamman viikon kestävän työssäoppimisjakson joko yhtäjaksoisesti tai lyhemmissä osissa (ks. OPH 2022: 43). Työssäoppimisjaksojen tavoite on, että opiskelijat tutustuvat suomalaiseen työelämään ja kehittävät siinä tarvittavia kieli- ja viestintätaitoja, ja näin edistävät omaa urasuunnitteluaan ja tulevaa työllistymistään (OPH 2022: 44). Työssäoppimisjaksoilla on merkittävä rooli kotoutumiskoulutuksessa, ja niihin valmistaudutaan myös kieliopinnoissa esimerkiksi harjoittelemalla hakemusten kirjoittamista tai pohtimalla yhdessä suomalaisten työpaikkojen työkulttuuria ja viestintää. Seuraamani opiskelijat saivat myös kieleen liittyviä tehtäviä mukaansa työharjoitteluun (esim. sanalistojen laatiminen tai työkaverin haastattelu).
Oman alan harjoittelupaikan löytäminen voi kuitenkin olla haastavaa varsinkin korkeakoulutetuille, sillä useimmissa korkeaa koulutustasoa vaativissa tehtävissä kieli on suoriutumisen kannalta keskeisessä roolissa (ks. esim. Jäppinen 2010). Näille tehtäville on tyypillistä esimerkiksi se, että työssä tarvitaan hyvin monipuolista suomen kielen taitoa, englanti on suomen kielen rinnalla tärkeä ja rutiiniomainen työskentelykieli, ja töitä tehdään paljon itsenäisesti tekstien ääressä. Eräässä harjoittelupaikassa työpaikkaohjaaja totesi, että työnkuva on haastava, koska työ on hyvin itsenäistä ja tapahtuu osittain englanniksi. Hänen näkemyksensä mukaan työssäoppimisjakso oli ennen kaikkea kieliharjoittelu, joten hän tietoisesti järjesti harjoittelijalle sellaisia työtehtäviä, joissa tämä pääsisi käyttämään suomen kieltä. Korkeakoulutettujen oman alan työharjoitteluissa tarvitaan siis laadukasta ohjausta, johon kaikilla työpaikoilla ei ole resursseja.
Koska sekä ammatillista kehittymistä että kielenoppimista edistävän harjoittelupaikan löytäminen on vaikeaa, on tavallista, että eri tavoitteet toteutuvat eri harjoittelujaksoilla. Yksi tutkimuksen osallistuja oli esimerkiksi ensin harjoittelussa museossa, joka vastasi työpaikkana hänen kiinnostuksen kohteitaan, mutta ei juurikaan tarjonnut mahdollisuuksia harjoitella kieltä muiden työntekijöiden kanssa: ”oli tosi hiljainen paikka […] ja joka asiantuntija ol- oli sam- sama (.) oli oma huone huonessa”. Toisen harjoittelun hän suoritti sitten päiväkodissa, mikä ei liittynyt omiin urasuunnitelmiin mutta tarjosi runsaasti tilaisuuksia puhua suomea. Toinen osallistuja oli ensin harrastukseensa liittyvässä suomenkielisessä työharjoittelussa ja myöhemmin oman alan harjoittelussa, missä pääasiallinen työskentelykieli oli kuitenkin englanti. Tavoitteet vaihtelevat myös eri opiskelijoiden kohdalla: toisille päällimmäinen tavoite on kielenoppiminen, kun taas toisille tärkeämpiä ovat ammatillinen kehittyminen, asiantuntijuuden esille tuominen, verkostoituminen tai työllistymismahdollisuuksien edistäminen (ks. myös Scotson 2020: 84).
Tie työelämään on kotoutumiskoulutusta pidempi
Selvitysten mukaan korkeakoulutetuille B1-taitotason saavuttaminen kotoutumiskoulutuksen aikana on realistisempi tavoite kuin muille osallistujille (VTV 2018: 40). Toisaalta korkeakoulutetuilla on myös tarve päästä B1-tasoa pidemmälle, jos tavoitteena on esimerkiksi korkean asteen jatkokoulutus tai oman alan asiantuntijatyöhön pääsy. Nopean polun opiskelijoistakaan hyvin harva lähtee suoraan työelämään, vaan valtaosa valitsee jatkokoulutuksen, esimerkiksi ammatilliset opinnot, korkeakouluopintoihin tai työelämään valmentavat kieliopinnot tai englanninkieliset korkeakouluopinnot, jolloin tie oman alan työhön on hyvin pitkä (ks. JYU.INTEGRA 2021: 73). Päätökseen jatkosta vaikuttaa toisaalta opiskelijoiden näkemys heidän nykyisestä ja tulevasta kielitaitotasostaan ja toisaalta heidän tarpeensa päästä ura- ja koulutuspoluillaan eteenpäin. Myös ohjauksella on suuri merkitys, ja uraohjaus onkin aina osa kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmaa (OPH 2022: 47–53). Eräs opiskelija, joka keskeytti kotoutumiskoulutuksen lähteäkseen opiskelemaan oman alansa englanninkielisessä tutkinto-ohjelmassa, kuvailee päätöstään näin:
”mä puhuin […] [opettajan] kanssa (.) ja hän sanoi et tässä voi kestää ehkä viis vuotta (.) ennen mä voin puhua tarpeeks suomeksi (.) että mä voin ymmärtää mitä tapahtuu koulussa koska hän sanoi (.) se on ehkä C1 C2 taso koulussa koska se on ammattikorkeakoulu ja se voi olla vaikea ja hän sanoi ehkä viis vuotta sitten sä voit mennä kouluun (.) ja mä ajattelin että se on vähän pitkä aika ((nauraa)) ja mä luulin että mä voin mennä nyt kouluun ja voin oppia enemmän suom- suomea koulu aikana (.) ja ehkä se on tarpeeksi että mä voin mennä töihin jälkeen ja oppia enemmän (.) ehkä”.
Nopeus on suhteellista
Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa ja maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa läsnä olevat diskurssit sopivantasoisesta koulutuksesta ja sujuvasta siirtymästä työelämään ovat tämän tutkimuksen valossa kaukana opiskelijoiden erilaisista tarpeista ja pitkistä, monivaiheisista urapoluista. Nopeasti etenevien polun osalta nopeus näyttäytyy siis suhteellisena ilmiönä. Opiskelutahti voi opiskelijasta riippuen olla liian nopea tai edelleen liian hidas, ja kokemus koulutuksen etenemistahdista on aina suhteessa opiskelijoiden tavoitteisiin: kunnianhimoiset tavoitteet voivat motivoida, mutta korkeamman taitotason saavuttaminen vie luonnollisesti enemmän aikaa. Juuri siksi on ongelmallista, että oikeasti nopeasti etenevien kielenoppimista ei voida kotoutumiskoulutuksen puitteissa tukea systemaattisesti, kun tavoitetaso on kaikille sama.
Asiantuntijatyö, jossa työskentelykieli on (myös) suomi, on realistinen pidemmän tähtäimen tavoite monille nopean polun opiskelijoille, ja perusteet tälle luodaan jo kotoutumiskoulutuksen aikana. Toisaalta on myös tärkeää tunnustaa, että kielenoppimista ei voi nopeuttaa loputtomiin eikä nopea työllistyminen saa jäädä ainoaksi tavoitteeksi, kuten haastattelemani opettaja painottaa: ”sille tarvitaan joku pohja mihin rakentaa sitä [...] työssä opittavaa kieltä (.) että joskus tuntuu se että kun pusketaan sitä työelämä työelämä työelämä nii sitte unohdetaan se että sitä työtä tehdään sillä kielellä.” Kotoutumiskoulutuksen pitäisi tarjota ennen kaikkea aitoja ja sopivan tasoisia oppimisen mahdollisuuksia. Kuten eräs haastateltu opiskelija toteaa: ”jos minä lähden kotoa (.) aamulla (.) ja minä minä sään rahaa ja ei ole pikkurahaa on paljon rahaa että minä opiskelen (.) sitten minä haluan oppia”.
FT Katharina Ruuska on tutkijatohtori Työelämässä tarvittavien toisen kielen resurssien rakentuminen -hankkeessa (Suomen Akatemia 2019–2023), jossa hän tutkii kotoutumiskoulutuksen nopean polun opiskelijoita erityisesti kielenoppimiskokemusten ja työelämäpolkujen näkökulmasta.
Lähteet
Huhta, A., Tammelin-Laine, T., Hirvelä, T., Neittaanmäki, R. & Stordell, E. (2017). Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen tulosten ennustaminen lähtötason arviointien perusteella. Aikuiskasvatus 3/2017, 190‒204.
JYU.INTEGRA (2021). Marginaalista valtavirtaan - JYU.INTEGRA. Loppuraportti ja kansallinen selvitys korkeakoulutettujen ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttaneiden kouluttautumisen nykytilasta ja tulevaisuudesta Suomen yliopistoissa. https://movi.jyu.fi/fi/kehittamistyo/integra/jyu-integra_marginaalista_valtavirtaan.pdf [luettu 27.2.2023].
Jäppinen, T. (2010). Suomi (S2) korkeakoulutettujen työssä – Millainen kielitaito riittää? Teoksessa M. Garant & M. Kinnunen (toim.) AfinLA-e Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 2010 / n:o 2, 4–15.
OKM = Opetus- ja kulttuuriministeriö (2023). Opetus- ja kulttuuriministeriön virkanäkemys tulevan hallituskauden valinnoista. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:9. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-927-1 [luettu 27.2.2023]
OPH = Opetushallitus (2022). Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:1a. Helsinki: Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/kotoutumiskoulutuksen-opetussuunnitelman-perusteet-2022 [luettu 27.2.2023]
Pöyhönen, S., Tarnanen, M., Vehviläinen, E.-M., Virtanen, A. & Pihlaja, L. (2010). Osallisena Suomessa: Kehittämissuunnitelma maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus.
Ronkainen, R. & Suni M. (2019). Kotoutumiskoulutus kielikoulutuksena: kehityslinjat ja työelämäpainotus. Teoksessa V. Kazi, A. Alitolppa-Niitamo & A. Kaihovaara (toim.) Kotoutumisen kokonaiskatsaus (2019). Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta, 79–91. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Scotson, M. (2020). Korkeakoulutetut kotoutujat suomen kielen käyttäjinä: toimijuus, tunteet ja käsitykset [Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto]. JYU Dissertations 271. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Seppälä, T. (2022a). Koulutustaustan ja lähtötaitotason merkitys suomen kielen oppimiselle kotoutumiskoulutuksessa. Puhe ja kieli 42(1), 17-44.
Seppälä, T. (2022b). Suomenoppijoiden toimiuus kotoutumiskoulutuksen yksilöllisissä ratkaisuissa. Teoksessa T. Seppälä, S. Lesonen, P. Iikkanen & S. D’hondt (toim.) Kieli, muutos ja yhteiskunta – Language, Change and Society. AFinLAn vuosikirja 2022. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 79, 261–287.
TEM = Työ- ja elinkeinoministeriö (2016). Valtion kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. https://tem.fi/documents/1410877/3506436/Valtion+kotouttamisohjelma+vuosille+2016-2019.pdf [luettu 27.2.2023]
VTV = Valtion tarkastusvirasto (2018). Tarkastuskertomus 15/2018: Kotoutumiskoulutus. https://www.vtv.fi/app/uploads/2018/10/15152336/VTV-Tarkastuskertomus-15-2018-Kotoutumiskoulutus.pdf [luettu 27.2.2023]