Kieli on huoltovarmuuden ydintä

Julkaistu: 19. maaliskuuta 2025 | Kirjoittaneet: Mari Honko ja Pirkko Nuolijärvi

Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehden 100. numero on juhlanumero, jossa keskustellaan yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta. Huoltovarmuudesta keskusteleminen on kansainvälisesti mutta Suomessakin hyvin ajankohtaista, mikä on saanut myös Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehden toimituksen pohtimaan kielen merkitystä huoltovarmuudelle ja syventymään kielellisen huoltovarmuuden käsitteeseen. Tämä kielellistä huoltovarmuutta käsittelevä maaliskuun teemanumero on koostettu artikkeleista, jotka edustavat monipuolisesti kielellisen huoltovarmuuden eri näkökulmia suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyseessä on kutsunumero, johon olemme pyytäneet eri alojen asiantuntijoita kirjoittamaan seuraavista teemoista: 

•       monilukutaito

•      kielikoulutuksen ohjailu

•       yhteiskuntarakenteet ja kotoutuminen

•      terveysviestintä

•      kieliasiantuntijat moniammatillisessa yhteistyössä

•      maanpuolustus ja kansainvälinen puolustusyhteistyö

•      poliittinen päätöksenteko ja demokratia osana poliittista vaikuttamista.

Teemanumeromme ymmärrys huoltovarmuudesta mukailee Huoltovarmuuskeskuksen (2025) määritelmää mutta rajaa huomion kielelliseen toimintaan ja kielen merkityksiin huoltovarmuudelle. Kielellisellä huoltovarmuudella tarkoitamme tässä teemanumerossa suomalaisen yhteiskunnan kykyä varautua uusiin, usein yllättäviin tilanteisiin, jotka herättävät epävarmuutta ja joiden menestyksekkäässä hoitamisessa kielellisellä toiminnalla, esimerkiksi monipuolisella kielitaidolla, selkeällä kielellä ja selkokielellä, ihmisten välisellä vuorovaikutuksella ja tehokkaalla viestinnällä, on tärkeä merkitys. Kielellinen huoltovarmuus sisältää näin ollen elintärkeiden toimintojen turvaamisen, turvallisen arjen ja kriisinhallinnan kaikissa tilanteissa. Lisäksi se sisältää jatkuvuuden hallinnan: kielellinen huoltovarmuus edellyttää sitä, että etukäteen luodaan valmiuksia toimia niin kriiseissä kuin laajemminkin muuttuvassa yhteiskunnassa ja sen globaalissa kontekstissa.  

Professori Tiina Onikki-Rantajääskö (2024) toi esille suomen kieltä koskevassa selvityksessään, että yhteisesti ymmärrettävän kielen turvaaminen ja laadukkaiden sisältöjen saatavuus on osa huoltovarmuutta. Tämä koskee esimerkiksi valtakunnallista mediaa. Suomen kansalliskielten laaja-alainen ja laadukas käyttö on osa kansallista huoltovarmuutta. Huoltovarmuutta on niin ikään pitää huolta eri kielten ja kielimuotojen monipuolisesta osaamisesta, kriittisestä lukutaidosta ja kielikoulutuksesta jokaisen oikeutena. Tämä on mahdollista vain, jos tiedon vapaata saatavuutta, monipuolista kielitaitoa, monikielisyyttä ja kielikoulutuksen resursointia pidetään arvossa. Englanti jaettuna kieliresurssina rakentaa huoltovarmuutta monilla yhteiskunnan aloilla ja yhteisöissä, mutta yksinomaan englantiin nojautuminen näyttäytyy niin teemanumeron artikkelien kuin aiempien tutkimusten ja selvitysten perusteella kaksiteräisenä miekkana. 

Pelkkä englanti ei riitä. Esimerkiksi kääntämisen ja tulkkauksen laadun takaamiseksi tarvitaan muidenkin, myös harvinaisten kielten osaajia (Onikki-Rantajääskö 2024: 239) ja niin elinkeinoelämässä kuin kansainvälisessä asiantuntijatyössä vahvaa ja monipuolista kieli- ja kulttuuriosaamista (Lähteenmäki, Kolehmainen & Johansson 2024; Kolehmainen ym. 2025). Näitä tarvitaan myös, jotta voidaan säilyttää syvällinen yhteys ylirajaiseen historiaan ja kulttuuriperintöön (Kolehmainen ym. 2025: 14). Tästä näkökulmasta kielellinen huoltovarmuus tarkoittaa, että yhteiskuntien on pystyttävä viestimään monikielisesti niin omien jäsentensä kuin globaalien yhteisöjen kanssa (ks. Kolehmainen ym. 2025). Yhteiskuntien lisäksi ylirajaisuus tarkoittaa myös yksilöiden ja yhteisöjen yhteyttä omiin juuriinsa. Kielellistä huoltovarmuutta on näin ollen sekin, että jokainen voi ylläpitää ja kehittää omaa kieltään. 

Jos kielten monipuolisempaa opiskelutarjontaa ja opiskelua ei saada lisättyä kouluissa, vaarana on, että kielten osaajia ei tulevaisuudessa ole (Lähteenmäki ym. 2024). Tärkeää on kehittää myös alueellista tasa-arvoa kielikoulutuksen järjestämisessä (Kyckling ym. 2019). Pienenevät ikäluokat, kaupungistuminen, kuntiin hajautettu päätöksenteko ja säästöpaineet nakertavat opetustarjontaa etenkin harvaan asutuilla alueilla. Ratkaisuja tähän on jo aktiivisesti haettu esimerkiksi toimivia ja pedagogisesti mielekkäitä etäopetusratkaisuja kehittämällä (ks. esim. Saamen kielen etäopetushanke). Samalla on syytä muistaa, että kieliä ei opita vain koulussa.  Suomella on jo valtava, vaikka usein aliarvostettu voimavara ja potentiaali monikielisten, muita kieliä kuin suomea tai ruotsia ensikielenään tai niiden rinnalla oppineiden puhujien kieli- ja kulttuuriosaamisessa (esim. Pyykkö 2017; Yli-Jokipii 2024). 

Teemanumeron artikkeleissa kannustimme kirjoittajia rohkeasti käsittelemään kielellistä huoltovarmuutta heitä itseään puhuttelevien sisältöjen ja näkökulmien kautta. Artikkelit käsittelevätkin muun muassa Suomen kielivarantoon, kielitietoisuuteen ja monipuoliseen kielitaitoon liittyviä kysymyksiä, kielikoulutusta sekä näiden ohjailua kielellisen huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisäksi kirjoitukset käsittelevät kielellistä osallisuutta ja toimijuutta demokratiassa, tiedon välittämistä ja rakentamista sekä ymmärrettävän kielen ja selkokielen merkityksiä onnistuneessa viestinnässä. Osa huoltovarmuuden kannalta merkityksellisistä teemoista sen sijaan ei noussut tämän teemanumeron sisältöjen kirjossa keskiöön. Esimerkiksi kääntämisen ja tulkkauksen näkökulmat, kielikoulutuksen yksilönäkökulmat sekä tiedeviestintä ja tutkimuksen turvaaminen kansalliskielillä ovat tärkeitä sisältöjä, jotka ansaitsevat syventämistä tulevissa julkaisuissa. 

I Leea Lakka, Penni Pietilä ja Henri Satokangas ovat kieliasiantuntijoita ja kielentutkimuksen ammattilaisia, joiden tutkimusalaan kuuluvat muun muassa lukutaidon ja lukemisen sekä äidinkielen/suomen opetuksen kysymykset. He pureutuvat artikkelissaan “Minne katseet kääntyvät” monilukutaitoon kielellisen huoltovarmuuden perustana. Kielellinen huoltovarmuus määritellään artikkelissa ennen kaikkea tehokkaaksi ja todenmukaiseksi viestinnäksi, jossa tärkeää on varmistaa viestin leviäminen sekä sen tarkoituksenmukainen vastaanotto ja tulkinta. On puhuttava äänellä, joka tulee kuulluksi. Mutta millainen ja kenen ääni tavoittaa nykylukijan? Artikkeli haastaa verkkolehden lukijat pohtimaan lukutaidon ja yksilöiden toimintaympäristöjen eriytymistä sekä tämän erillistymiskehityksen seurauksia ja koulutuksen roolia yhtenäisemmän viestintäkentän saavuttamisessa. 

II Opetushallituksen kokeneiden asiantuntijoiden Anu Halvarin ja Jorma Kauppisen artikkelin keskiössä on kielikoulutuksen ohjailu. He keskittyvät huoltovarmuuteen erityisesti yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta. Artikkelissapohditaan varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin sekä jatkuvuudenhallintaa yhteiskunnan perustarpeiden turvaamiseksi erityisesti tässä koulutuksellisessa kehyksessä. Vaikka kielellinen huoltovarmuus käsitteenä on suomenkielisessä keskustelussa vielä melko uusi asia, itse ilmiö on kielikoulutuksen ohjailussa tuttu ja hyvin tunnistettu. Kielellinen huoltovarmuus edellyttää elävää kielikoulutusta kouluissa ja kieliasiantuntijoiden kouluttamista korkeakouluissa. Riittävän tarjonnan ja kysynnän varmistamisessa on kuitenkin haasteita. Auttaako pakko-opetus? Tai voisiko kieltenopetusta suunnitella kokonaan toisin? Esimerkiksi näihin ajatuksiin lukija virittäytyy Halvarin ja Kauppisen artikkelin äärellä.  

III Selkokielen asiatuntija Leealaura Leskelä kuvaa kirjoituksessaan “Selkokielinen viestintä kielellisen huoltovarmuuden tukena” muun muassa sitä, miten koronapandemian aikana Selkosanomien lukijakunta moninkertaistui. Tämä on osoitus suuresta tarpeesta saada kriisitilanteessa ymmärrettäviä ohjeita ja ajankohtaista tietoa. Selkokieltä tarvitsevia henkilöitä on Suomessa uusimman arvion mukaan 11–15 prosenttia väestöstä eli noin 620 000–810 000 henkilöä, joten selkokieliset tekstit ovat tärkeitä monen ihmisen elämässä niin tavallisessa arjessa kuin kriisitilanteessakin. Kirjoittaja kuvaa, miten ymmärrettävä kieli vähentää ns. häiriökysyntää eli sitä, mitä epäselvät tekstit aiheuttavat, kun ihminen asiansa hoitaakseen yrittää tavoittaa oikean viranomaisen. Viranomaiselta toiselle pallottelu vie sekä asiakkaan että viranomaisen aikaa ja aiheuttaa kustannuksia, jotka selkoviestinnällä olisi voinut välttää. 

IV Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevien Saida Mäki-Penttilän, Sinikka Kydön ja Maiju Mikkosen artikkelin näkökulma kielelliseen huoltovarmuuteen on ennen kaikkea toimiva ja osallistava terveysviestintä. Huoltovarmuuden näkökulmasta toimiva terveysviestintä on kielellisesti saavutettavaa ja kutsuu myös kohderyhmät mukaan viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Asiantuntija- ja kehittämistehtävissä toimineet kirjoittajat erittelevät artikkelissaan saavutettavan, yhdenvertaisen terveysviestinnän piirteitä ja havainnollistavat sitä, miten erityisesti viranomaiset mutta myös muut asiantuntijat ja organisaatiot voisivat kehittää viestintäänsä yhteisöllisemmäksi ja yhteistyötahoja paremmin kuulevaksi. Korona-ajan pyytämättä tullut pakko reagoida kriisiajan viestintätarpeisiin myös uusia käytänteitä luomalla tarjoaa tähän työhön arvokkaita kokemuksia ja voimavaran. 

V Viranomaisviestinnän huolto ja kehittäminen on parhaimmillaan kielentutkijoiden ja viranomaisten yhteistyötä. Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntijat Ulla Tiililä, Liisa Raevaara ja Henna Kara kuvaavat tätä moniammatillisen yhteistyön tarvetta kirjoituksessaan “Kielitaidon lisäksi tarvitaan kielitietoa ja kielen ammattilaisia”. Kirjoittajat korostavat sitä, miten kielellä on merkittävä rooli osallisuuden toteutumisessa ja ihmisen pääsyssä omiin oikeuksiinsa. Tekstit ovat osa jokaisen viranomaisen työtä. Silti viranomaisissa on vähän kielen asiantuntijoita, jotka voisivat olla osa työyhteisöä ja hyödyttää eri ammattilaisten tekstityötä. Kirjoittajien mukaan tekstien kielen selkeyttämisessä keskiössä on usein asiakasviestintä, mutta myös hallinnon sisäisten tekstien selkeyteen tulee kiinnittää huomiota, sillä ne ovat usein pohjana ulkoiselle viestinnälle; epäselvä alkuteksti vaikuttaa kaikkiin seuraaviin teksteihin. Erityisen tärkeää tekstin selkeys ja selkokielisyys on kriisitilanteissa, joissa on reagoitava nopeasti annettuihin ohjeisiin ja tarjottuun tietoon. Kirjoittajien huolena on se, miten esimerkiksi Kotuksen kieliasiantuntijoiden väheneminen vaikuttaa viranomaisten kanssa tehtävään yhteistyöhön. 

VI Joonas Sipilä ja Sara Hännikäinen lähestyvät huoltovarmuutta artikkelissaan maanpuolustuksen ja kansainvälisen puolustusyhteistyön näkökulmasta. Työskentely Maanpuolustuskorkeakoulussa luo kirjoittajille vankat puitteet tarkastella kielellisen vuorovaikutuksen ja kielitaidon merkitystä niin varushenkilöiden, reserviläisten kuin kantahenkilökunnan jäsentenkin kannalta. Puolustusvoimissa ja puolustusyhteistyössä on huolehdittava komentokiel(t)en riittävästä hallinnasta, mikä kansallisten kielten lisäksi tarkoittaa ennen kaikkea kykyä viestiä englanniksi. Erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa kielenkäyttäjiltä kuitenkin vaaditaan myös sopeutumiskykyä ja tilannetajua, esimerkiksi kykyä sietää vaihtelua muiden kielessä ja taitoa sopeuttaa omaa ilmaisuaan tilanteen mukaiseksi. Monipuolista kielitaitoa ja kulttuuriosaamista tarvitaan. Pohja tälle kielelliselle huoltovarmuudelle luodaan laajan ja monipuolisen kielikoulutuksen avulla.  

VII Eero Voutilainen on joka päivä maan korkeimman päättävän elimen tekstimassojen äärellä työskennellessään erityisasiantuntijana eduskunnan kanslian pöytäkirjatoimistossa. Voutilaisen artikkeli “Kielellinen huoltovarmuus eduskunnassa” tuokin konkreettisesti esiin sen, miten valtavan määrän erilaisia tekstejä eduskunta tuottaa ja käsittelee päivittäin. Täysistunnon keskustelupöytäkirjat, valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, erilaisten toimielinten kertomukset, erilaiset selvitykset ja raportit, esityslistat, muistiot, päätökset ja ohjeet muodostavat tekstien kokonaisuuden, joka kansanedustajan on hallittava ja josta valtaosa on myös kansalaisten saatavilla. Kielellisenä huoltovarmuutena voi kirjoittajan mukaan pitää esimerkiksi tekstien tuottamiseen ja vastaanottamiseen liittyvää lajitietoa, ohjeistuksia ja tradition jatkuvuutta. Kielellisen demokratian takaamiseksi eduskunnan virkakielityöryhmä tekee koko ajan työtä tekstien parantamiseksi. Käytännön virkakielityö sisältää sekä editointipalvelua että kielineuvontaa. Kaikkea kielityötä ohjaa hallintolaki, jonka mukaan virkakielen tulee olla asiallista, selkeää ja ymmärrettävää. 

Teemanumeron kirjoitukset osoittavat, miten tärkeä merkitys kielellä ja viestinnällä on huoltovarmuuden toteutumisessa. Kysymys ei ole vain siitä, että aineelliset ehdot on turvattu kaikissa tilanteissa, vaan keskeistä on se, että yhteiskunnassa ymmärretään monipuolisen kielitaidon ja kielellisen saavutettavuuden tärkeys ja että viranomaiset ilmaisevat asiansa selkeällä kielellä ja selkokielellä. Näin kulloinenkin tiedontarve tulee otetuksi huomioon parhaalla mahdollisella tavalla, mikä edesauttaa ihmisten osallisuutta ja heidän oikeuksiensa toteutumista.  

Teemanumeron ovat toimittaneet vieraileva päätoimittaja professori emerita Pirkko Nuolijärvi sekä Kielikoulutuspolitiikan verkoston tutkija Mari Honko. 

Kirjallisuus 

Huoltovarmuuskeskus 2025. Huoltovarmuus Suomessa. https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/tietoa-huoltovarmuudesta/huoltovarmuus-suomessa 

Kolehmainen, L, Johansson, M., Lähteenmäki, M., Vilkuna, O. & Koistinen, S. 2025. Vieraiden kielten opiskelun ja osaamisen tulevaisuus Suomessa. Visioraportti. Suomen kieltenopettajien liitto, Helsinki. http://hdl.handle.net/10138/593795 

Kyckling, E., Vaarala, H., Ennser-Kananen, J., Saarinen, T. & Suur-Askola, L.-M. 2019. Kielikoulutuksen saavutettavuus eurooppalaisessa perusopetuksessa: pääsyn, mahdollistumisen ja arvon näkökulmia. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/66348/1/978 -951-39-7817-4.pdf 

Lähteenmäki, M., Kolehmainen, L. & Johansson, M. 2024. Kielten osaajien vähentyminen on uhka tiedon huoltovarmuudelle. HS Mielipide 20.2.2024. 

Onikki-Rantajääskö, T. 2024. Suomi osallisuuden kielenä. Selvitys suomen kielen tilasta Suomessa 2020-luvun puolimaissa. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2024: 20. Helsinki: Oikeusministeriö. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-141-0 

Pyykkö, R. 2017. Monikielisyys vahvuudeksi. Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016: 51. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-535-8  

Yli-Jokipii, M. 2024. Oman äidinkielen opettaja osana kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullista koulutusjärjestelmää. Tampereen yliopiston väitöskirjat 1117. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3658-5