Saavutettava, monikielinen ja yhdessä kehitetty viranomaisviestintä tavoittaa kulttuurisesti moninaisen väestön

Suomi on kielellisesti ja kulttuurisesti moninainen maa. Kriisi- ja poikkeusaikana viranomaisviestinnän tulee olla saavutettavaa kaikille Suomessa oleville. Siksi tiedon saavutettavuuden kannalta on tärkeää, että viestintä ja siihen liittyvät (kieli)valinnat huomioivat kohderyhmien moninaisuuden. Koronapandemia oli oppimiskokemus myös viestinnän ja kielten parissa työskenteleville ammattilaisille ja asiantuntijoille: se teki näkyväksi viranomaisviestinnän puutteita ja eriarvoistavia käytäntöjä. Korona-aikana opimme, että viranomaisviestinnässä ja moninaisten kohderyhmien tavoittamisessa on tärkeä viestiä useissa kanavissa ja eri kielillä sekä tehdä yhteistyötä yhteisöjen kanssa.

Julkaistu: 19. maaliskuuta 2025 | Kirjoittaneet: Saida Mäki-Penttilä, Sinikka Kytö ja Maiju Mikkonen

Suomi on kielellisesti ja kulttuurisesti moninainen maa. Alkuperäiskansa saamelaisten lisäksi Suomessa asuu kulttuurisia vähemmistöjä, kuten romanit. Lisäksi eri maista Suomeen muuttaneita ihmisiä on noin 9 % väestöstä. Tilastokeskuksen mukaan joka kymmenes suomalainen puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea. Suomen kansalliskielten suomen, ruotsin sekä saamelaisten kotiseutualueella virallisen kielten asemassa olevien saamen kielten ohella puhutuimpia kieliä ovat venäjä, viro, arabia, englanti, ukraina ja somali. Tiedon saavutettavuuden kannalta on tärkeää, että viranomaisviestintä ja siihen liittyvät (kieli)valinnat huomioivat kohderyhmien moninaisuuden.

Kriisitilanteet, poikkeusolot ja vakavat häiriötilanteet vaativat yksilöltä kykyä seurata ohjeita ja noudattaa niitä. Monikielisen viestinnän lisäksi tarvitaan viestintää kohderyhmien omissa kanavissa, jotta tarvittava tieto tavoittaa myös heidät, jotka eivät seuraa valtamediaa tai löydä viranomaisten kanavia. Väärinkäsitykset ja virheelliset tiedot puolestaan voivat lähteä kiertämään herkästi, varsinkin jos viranomaistieto ei ole saavutettavissa (ks. esim. Stenroos yms. 2022; Rieppo ym. 2023).

Kaikille saavutettavan ja inklusiivisen viestinnän varmistaminen on tärkeä osa huoltovarmuutta. Tässä artikkelissa keskitymme viestinnän saavutettavuuteen ja kulttuurisesti moninaisten kohderyhmien mukaan ottamiseen viranomaisviestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tiedon saavutettavuus on edellytys kriiseistä selviämiseen

Vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa on pääsääntöisesti kyse tilanteista ja ohjeista, jotka koskettavat koko väestöä. Tällaisissa tilanteissa viestinnän ja kielen rooli on merkittävä sekä tiedonsaannin että selviytymisen kannalta. Sen vuoksi on tärkeää, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus saada luotettavaa, olennaista ja ymmärrettävää tietoa, joka ohjaa ja tarvittaessa auttaa muuttamaan toimintaa (Rieppo ym. 2023).

Saavutettavassa viestinnässä pyritään huomioimaan viestin vastaanottamiseen liittyviä esteitä ja purkamaan näitä tiedon saannin helpottamiseksi (Rieppo ym. 2023; Hirvonen & Kinnunen 2020). Toisin sanoen tavoitteena on, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus saada tarvitsemansa tieto ja ymmärtää viesti riippumatta kyvyistä (esimerkiksi kielitaito tai kognitiiviset kyvyt), vammoista, ominaisuuksista, iästä, sairauksista, sukupuolesta ja/tai kulttuurisesta taustasta. Saavutettava viestintä on teknisesti toimivaa, sisällöltään ymmärrettävää ja käyttötilanteessa toimivaa. (Hirvonen & Kinnunen 2020; Saavutettavuusvaatimukset.fi.) Lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös sosiaaliseen ja kulttuuriseen saavutettavuuteen eli siihen, millaisia asenteita ja ilmapiiriä viestinnällä välitetään, ylläpidetään ja rakennetaan. Viestinnässä on tärkeää huomioida väestön moninaisuus ja välttää syrjiviä tai stereotyyppisiä asetelmia. Kuvastoa ja kieltä on hyvä tarkastella kriittisesti, jotta yhtä tiettyä ryhmää ei aseteta eriarvoiseen asemaan. Sanavalinnoilla, kuten "normaali" tai "erilainen", on merkitystä saavutettavuudelle. Tavoitteena on, että kaikki kohderyhmään kuuluvat voivat tunnistaa itsensä tekstistä tai kuvista ja kokea viestin koskevan heitä. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koko väestölle suunnatussa koronaviestinnän kuvastossa huomioitiin erilaiset väestö- ja ihmisryhmät (esim. ikä, sukupuoli, keho, etnisyys, uskonto).

Viestinnän suunnittelussa on hyvä huomata, että kaikki eivät osaa tai halua hakea tietoa viranomaisten verkkosivuilta. Esimerkiksi Suomeen muuttaneet ihmiset eivät välttämättä ole tottuneet hakemaan tietoa täällä yleisesti käytössä olevista lähteistä tai tunne niitä. Joidenkin ihmisten luottamus viranomaisia kohtaan voi myös lähtökohtaisesti olla heikko esimerkiksi omien tai läheisten huonojen viranomaiskokemusten tai lähtömaan tilanteen takia. Lisäksi digitaalisten alustojen kuten verkkosivujen käyttö edellyttää käyttäjältään laitteita ja tietoteknistä osaamista, luku- ja kirjoitustaitoa sekä usein myös ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta ja palvelujärjestelmästä. Kohderyhmien tavoittamisessa THL hyödynsi korona-aikana esimerkiksi järjestöjen ylläpitämiä sosiaalisen median alustoja ja postituslistoja sekä yhteistyössä järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa järjestettyjä keskustelutilaisuuksia. Myös perinteinen, omakielinen, kotiin toimitettava kirje oli hyväksi havaittu kanava tiedon jakamisessa.

Viestinnän yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden edistämiseksi on monissa organisaatioissa laadittu erilaisia tarkastuslistoja ja ohjeistuksia, joiden avulla viesteistä tulee saavutettavampia entistä useammalle. Esimerkiksi THL:n tekemässä Yhdenvertaisuuden edistäjän oppaassa (2024) yhdenvertaista viestintää tukemaan on määritelty seuraavat osa-alueet:

inklusiivinen kielenkäyttö ja ajantasainen terminologia (esim. puhuttelu ei sulje ketään ulos tai luo kielteistä mielikuvaa)
viestinnän saavutettavuus (esim. viestintä on saavutettavaa myös heille, joilla on hahmottamisvaikeuksia, näkö-, kuulo- tai puhevamma tai värisokeus, jotka käyttävät tietokonetta vain näppäimistön avulla tai joille suomi tai ruotsi ei ole äidinkieli)
inklusiivinen kuvitus (esim. kuvitus, joka kuvaa moninaisesti kaikkia ihmisiä)
turvallinen tila ja puitteet yhdenvertaiselle ja turvalliselle keskustelulle sekä nollatoleranssi syrjinnälle ja vihapuheelle.

Aiheesta voi lukea lisää myös SPR:n Monikielinen viestintä haltuun! -oppaasta, josta löytyy ohjeita ja muun muassa konkreettinen monikielisen ja monikanavaisen viestinnän muistilista sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n verkkosivuilta, jonne on kerätty ohjeita vaikuttavaan terveysviestintään ja kriisiviestintään (WHO 2025a ja WHO 2025b).

Kielelliset valinnat kriisiviestinnässä

Selkeä yleiskieli tukee viestinnän saavutettavuutta ja on viestinnän lähtökohta häiriö- ja poikkeusoloissa. Se tarkoittaa ymmärrettävää yleiskieltä, joka ei sisällä erikoissanastoa tai vaikeaselkoisia rakenteita (Saavutettavasti.fi). Selkeän kielen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös selkokieltä ja viestintää monella kielellä (monikielisyys). Selkokieli on selkeää yleiskieltäkin helpompi kielen muoto, joka on tarkoitettu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukemisessa tai ymmärtämisessä. Selkokielen tarvetta kannattaa pohtia tilannekohtaisesti. Selkokieltä tarvitaan aina kun asia koskee kaikkia kansalaisia, asia koskee erityisesti selkokieltä tarvitsevia ihmisiä tai tieto on saatavilla vain digitaalisessa muodossa (Selkokeskus, myös Leealaura Leskelän artikkeli tässä julkaisussa).

Erityisesti kriisi- ja poikkeustilanteissa monikielinen viestintä on tärkeää, sillä moni ihminen ymmärtää viestintää parhaiten omalla äidinkielellään tai muulla osaamallaan kielellä. Monikielisen viestinnän kieliksi on tärkeää valita ne kielet, joille tietyllä alueella (esim. kunta tai hyvinvointialue) ja tietyssä kohderyhmässä on tarvetta. Englannin automaattinen valinta suomea tai ruotsia puhumattomien tavoittamiseksi ei aina riitä, sillä kaikki Suomeen muuttaneet ihmiset eivät osaa englantia joko lainkaan tai erityisen hyvin. Henkilön lähtömaasta ja elämänhistoriasta riippuen voi hänen vahvempia kieliään olla kotikielen lisäksi esimerkiksi ranska tai arabia, jolloin viestintä näillä kielillä on parempi vaihtoehto. Jos ihmisen suomen tai ruotsin kielen taito puolestaan on jo kehittymässä, voi selkosuomi tai -ruotsi olla hänelle helpompi tapa vastaanottaa tietoa kuin englanti.

Monikielisessä viestinnässä on hyvä miettiä tarkkaan, millaista tietoa kohderyhmä tarvitsee, millainen viestintä juuri tätä kohderyhmää puhuttelee ja mitä viestintäkanavia ryhmällä on käytössä. Yksi ja sama viesti sopii harvoin kaikille. Vaikka viesti olisi selkeä, kielellisesti virheetön ja sisältäisi tarvittavan tiedon, se ei välttämättä johda toivotunlaiseen toimintaan, jos vastaanottaja kokee sen esimerkiksi sopimattomana tai loukkaavana tai ei ymmärrä sen merkittävyyttä omalla kohdallaan (Valtasalmi 2024). Korona-aikaisessa kriisiviestinnässä kohderyhmätietous nousi erittäin tärkeäksi osaksi kohderyhmien tavoittamista. THL:n koronaviestintää pyrittiin tekemään eri kohderyhmille näkyväksi eri paikoissa. Apuna käytettiin sekä THL:n että kohderyhmän kanavia. THL:n asiantuntijat antoivat haastatteluja eri medioissa, esimeriksi Somali TV:ssä ja YouTube-vaikuttajien kanavilla. Lisäksi korona-aiheiset tietoiskut näkyivät monikielisesti juna-asemilta Snapchatiin. Määtän ym. (2024) mukaan "kohderyhmätietouden merkityksen ymmärtäminen on osa kääntämisen ja ylipäätään monikielisen viestinnän luonteen perusymmärtämistä”.

Yhteistyö yhteisöjen kanssa ja eri toimijoiden välillä vahvistaa huoltovarmuutta

Jotta viranomaisviestintä on saavutettavaa sekä normaalioloissa että poikkeustilanteissa ja kriiseissä, tarvitaan osaamista ja ymmärrystä toimintaympäristöstä ja sen kulttuurisesta kontekstista. Tässä yhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö on olennaista: Viestintään on hyvä ottaa mukaan kansalaisjärjestöjä, yhteisön avainhenkilöitä ja erilaisia vapaaehtoisryhmiä. Kriisiviestinnässä yhteisöjen osallistaminen korostuu, sillä niillä on olemassa valmiit verkostot ja keinot tavoittaa kohderyhmät (WHO 2025a). Viranomaisten yhteistyö paikallisten järjestöjen (myös muiden kuin terveysjärjestöjen) kanssa auttaa tavoittamaan yhteisöjä oikea-aikaisesti ja oikeissa viestintäkanavissa. Vastavuoroisesti yhteistyö tarjoaa arvokasta tietoa yhteisöstä.

Kokemuksemme mukaan eri yhteisöjen tavoittamiseen ja yhteistyön käynnistämiseen tarvitaan usein tukea ja neuvoja. Tähän ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kohderyhmän tuntemus ja tarpeet määrittävät parhaan tavan lähestyä tiettyä yhteisöä. Ensimmäinen askel yhteistyössä voi olla esimerkiksi yhteydenotto yhteisöä edustavaan järjestöön, uskonnolliseen johtajaan tai kunnan maahanmuuttokoordinaattoriin (Rieppo ym. 2023).

Luottamuksen rakentaminen yhteisöön alkaa avoimella ja kunnioittavalla vuorovaikutuksella, jossa arvostetaan yhteisön tapoja ja näkökulmia. Yhteistyön muotoja voivat olla esimerkiksi vuoropuhelut viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja asukkaiden kanssa, erilaiset yhteiskehittämisen työpajat ja yhteisöstä tulevan asiantuntijan palkkaaminen osaksi tiimiä (Rieppo ym. 2023). Yhteistyön on tärkeä olla vastavuoroista, jolloin molemmat osapuolet hyötyvät siitä jollain tavalla. Luottamusta ja yhteistyösuhdetta on myös tärkeä ylläpitää muulloinkin kuin kriisiaikoina, jotta yhteyden ottaminen on kriisitilanteessa helpompaa. Esimerkiksi THL:n järjestämissä pyöreän pöydän keskusteluissa saatiin oikea-aikaista tietoa yhteisöissä liikkuvasta mis- ja disinformaatiosta. Näitä tietoja hyödynnettiin THL:n koronaviestinnässä.

Vuoropuhelut viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä rakentavat sekä vahvistavat luottamusta ja osallisuutta. Koronakriisin aikana sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja THL perustivat monikielisen ja monikanavaisen toimintaryhmän. Yksi ryhmän tehtävistä oli koota eri toimijoita yhteen vahvistamaan epidemiatilanteen koordinointia, tiedon vaihtoa ja ohjeiden jakamista. Kriisin aikana toimintaryhmä muun muassa järjesti pyöreän pöydän -menetelmällä toimivia ryhmätapaamisia. Alueellisten viranomaistoimijoiden ryhmätapaamiseen kutsuttiin maahanmuuttaneiden palvelujen, kotoutumisen ja viestinnän asiantuntijoita. Järjestöjen ja avainhenkilöiden kanssa järjestettiin omia tapaamisia. Ajatuksena näissäkin ryhmissä oli kutsua eri asemassa olevia asiantuntijoita yhteen ja kuulla yhteisöjä, kerätä tietoa eri kieli- ja kulttuuriryhmien huolista ja saada tilannekuvaa kentältä. Lisäksi ryhmissä jaettiin THL:n tuottamaa tilannekuvaa koronasta ja muiden viranomaisten ohjeita. Suomessa asuvien osallisuutta ja luottamusta viranomaisiin vahvistetiin koronakriisin aikana käydyillä keskusteluilla. Erilaisia tilaisuuksia järjestivät myös muun muassa Sitra ja Valtionvarainministeriö (Henttonen 2022).

Lopuksi

Korona-aika opetti paljon viestinnän merkityksestä ja kohderyhmien tavoittamisesta. Korona-vuosien jälkeen oppeja kulttuurisesti moninaisen väestön tavoittamiseksi on otettu käyttöön terveysviestinnässä. On hyvä muistaa, että saavutettava ja osallistava viestintä on kaikkien vastuulla, ei vain heidän, jotka työskentelevät kulttuurisesti moninaisten väestöryhmien kanssa.

Viestinnän saavutettavuus, monikielisyys ja monikanavaisuus sekä kohderyhmien osallistaminen ja yhdessä kehittäminen kannattaa ottaa osaksi organisaatioiden viestintäsuunnitelmia ja -käytäntöjä. Kun tämä tehdään normaalioloissa, viestintä onnistuu varmemmin myös poikkeustilanteissa. Saavutettavien käytäntöjen käyttöönotto vaatii toimintatapojen muutoksia, tahtotilaa ja riittäviä resursseja työlle. Aluksi pienetkin muutokset toimintatavoissa auttavat eteenpäin. Aloita pohtimalla viestinnän kohderyhmiä, keitä se tavoittaa, mutta erityisesti keitä se ei tavoita ja miksei? Toivottavasti tässä artikkelissa esiin nostetuista tai lähdeluettelon kautta löytyvistä esimerkeistä on hyötyä käytännön toimintatapojen löytämisessä.

Korona-ajan jälkeen tekoälyn kehitys on ollut nopeaa, ja nykyään sitä käytetään paljon monikielisessä viestinnässä ja käännöksissä, tulevaisuudessa tekoäly tulee vaikuttamaan merkittävästi monikieliseen viestintään. Tekoälyä käytettäessä on aina muistettava, että tekoäly on apuväline ja ihminen tekee lopulliset päätökset, joista kantaa myös vastuun (Viestinnän eettinen neuvottelukunta). Mahdollisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien kohdalla tekoälyn käytössä on huomiotava esimerkiksi se, että tekoälyn tarjoama tieto saattaa olla vinoutunutta ja suosia olemassa olevia valtarakenteita.

Tärkeää olisi saada monenlaiset ryhmät osaksi yhteiskuntaa, ja tässä yhdessä kehitetyllä ja jaetulla viestinnällä on keskeinen rooli. Luottamus viranomaisiin ja eri toimijoiden osallistaminen rakentavat osaltaan huoltovarmuutta ja sosiaalisesti kestävää ja yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa.

Saida Mäki-Penttilä työskentelee kehittämispäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella kulttuurinen moninaisuus -tiimissä. Korona-aikana hän toimi osana demokratiatunnustuksen saanutta STM:n, THL:n ja TEM:in koordinoimaa monikielisen ja monikanavaisen koronaviestinnän toimintaryhmää.

Sinikka Kytö työskentelee erityisasiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella kulttuurinen moninaisuus -tiimissä. Työtehtäviin kuuluu inklusiivisen ja saavutettavan viestinnän käytäntöjen kehittäminen ja jalkauttaminen EU Joint Action on CARdiovascular diseases and DIabetes (JACARDI)-hankeessa.

Maiju Mikkonen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hänen työtehtäviinsä kuuluu saavutettavan ja monikielisen viranomaisviestinnän kehittäminen osana Aktiivinen toimijuus - yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut -hanketta, jota rahoittaa Euroopan unioni. Lisäksi hän toimii laitoksen jäsenenä Selkokielen neuvottelukunnassa.

Lähteet

Kirjallisuus

Henttonen E., (2022). Poikkeusajan dialogit, Kriisiajan kokemukset ja kansallisen dialogin malli. Sitra, Helsinki.

Hirvonen M. & Kinnunen T. (toim.) (2020). Saavutettava viestintä – Yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta edistämässä. Gaudeamus.

Määttä S., Kinnunen T., Kuusi P. & Probirskaja S. (2024). Kohderyhmätietous monikielisen kriisiviestinnän asiantuntijatyössä koronapandemian aikana. Työelämän tutkimus 22/4: 555-587.

Rieppo, S., Musta, L., Lindström, E., Austero, S., Hakoma, R., Holm, M., Korhonen, M., Miettinen, S., Mikkonen, M., Mäki-Penttilä, S., Nykänen, S., Sainio, P., Skogberg, N., Valtokari, M. & Väre, A. (2023). Vammaisten ja maahanmuuttaneiden ihmisten selviytyminen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa: Varautumista tukevat toimintakortit, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Ohjaus-sarja 7/2023 ESCO.

Siukola R., Sahrio A., Vihtari J., Soronen S. (2024). Yhdenvertaisuuden edistäjän opas. Ohjaus 6/2024. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Stenroos M., Musta L. & Skogberg N. (2023). Falling off the Radar? Reaching Out to the Finnish Roma Community during the COVID-19 Pandemic. Social Sciences 12, 183.

Suomen punainen risti (2023). Monikielinen viestintä haltuun! -opas. Helsinki.

Valtasalmi, I. (2024). Teksti- ja käyttäjänäkökulmia selkokielen sanastoon. Tampere University Dissertations – Tampereen yliopiston väitöskirjat. Vuosikerta 1061). Tampereen yliopisto.

Verkkosivut

Liikenne- ja viestintäministeriö: Tietoa saavutettavuudesta (verkkosivu, haettu 29.1.2025)

Selkokeskus: Selkokielen tarve (verkkosivu, haettu 14.3.2025)

Tilastokeskus: Väkiluvun kasvu suurin lähes 70 vuoteen (verkkosivu, haettu 14.3.2025)

Viestinnän eettinen neuvottelukunta: Viestinnän eettiset ohjeet (verkkosivu, haettu 14.3.2025)

WHO (2025a): Communicate in Emergencies (verkkosivu, haettu 5.2.2025)

WHO (2025b): Communicating for Health (verkkosivu, haettu 5.2.2025)