Kieli, koulutus ja yhteiskunta – syyskuu 2011
Pääkirjoitus: Kotoutumisen ruohonjuurilla
Vapaa sivistystyö ja maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus
Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen tarkoitus on auttaa Suomeen ulkomailta muuttaneita saamaan tietoja ja taitoja, jotka helpottavat Suomeen asettumista. Koska koulutus ja sen rahoitus on kytketty työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, sitä ohjaa pitkälti työelämään integroitumisen arvolähtökohdat. Työvoimapoliittinen aikuiskoulutusjärjestelmä on suunniteltu työvoiman työkyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen ja tasaamaan työvoiman kysyntää.
Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomuus Suomessa
Luku- ja kirjoitustaito on – ja on ollut jo yli sadan vuoden ajan – meille suomalaisille itsestään selvä asia. Kaikkialla tilanne ei kuitenkaan ole sama: UNESCOn tilastojen mukaan vuonna 2010 maailmassa oli noin 796 miljoonaa aikuista luku- ja kirjoitustaidotonta. Heistä naisia oli noin 64,1 %. (UNESCO 2010.) Eniten luku- ja kirjoitustaidottomuutta on Etelä- ja Länsi-Aasiassa sekä Afrikassa. Esimerkiksi Afganistanissa luku- ja kirjoitustaidottomia yli 15-vuotiaita on noin 71,9 % koko väestöstä, mutta naisissa luku- ja kirjoitustaidottomien osuus on peräti 87,4 %. Suomessa Afganistanin kansalaisia asui vuoden 2010 lopussa 2 503. Vastaavat luvut Somalian osalta ovat 62,2 %, 74,2 % ja 6 592. (The World Factbook 2011, Maahanmuuttovirasto 2011.) Maahanmuuton myötä luku- ja kirjoitustaidottomuus koskettaa nykyään yhä enemmän myös suomalaista yhteiskuntaa: Suomeen tulee vuosittain noin 600 aikuista maahanmuuttajaa, joiden äidinkielen luku- ja kirjoitustaito on puutteellinen (Nissilä 2009: 17). Erityisesti pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat kotoisin juuri niistä maista, joissa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Miten Suomi pystyy vastaamaan tämän joukon kielenopetustarpeisiin ja miten kohderyhmän kielenoppiminen sujuu?
Kurkistus neljän maahanmuuttajan arjen kielivalintoihin
Opiskellessani ruotsin kieltä Jyväskylän yliopistossa vuosina 2004–2010 huomasin, että kieliopin ja oikeiden sanamuotojen sijaan minua kiinnostaa enemmän kielen kommunikatiivinen luonne. Kieli on asia, jonka huomaa vaikuttavan ihmiselämään varsinkin silloin, kun kieltä ei osatakaan äidinkielisen tavoin. Siksipä päädyin tekemään ruotsin kielen pro gradu -tutkielmani maahanmuuttajien kielellisestä arkipäivästä – siis siitä, mitä kieliä he käyttävät arjessaan ja miten he perustelevat tietyn kielen valintaa eri tilanteissa. Minua kiinnosti, miten kielet, niiden osaaminen ja osaamattomuus, vaikuttavat maahanmuuttajien elämään.
OPAS 2 -projektissa tehdään kielestä numero
”Voi kun oppisi keskustelemaan kollegan kanssa”, kertoo Jyväskylän Huhtasuon kylätoimiston toiminnanjohtaja Erja Turunen erään maahanmuuttajatyöntekijän kerran sanoneen. ”Samaahan sitä miettivät myös suomalaiset” Turunen vastasi. Tästä ajatuksesta lähdettiin muokkaamaan Huhtasuon kylätoimiston OPAS 2-projektin ydinsisältöä, työnteon kuntouttavuutta.
Kissa kadoksissa – näytelmä kuudella kielellä
Hämeenlinnan Normaalikoulu on osallistunut valtakunnalliseen Kielitivoli-projektiin, jonka tavoitteena on edistää harvinaisten kielten valintoja sekä tuoda esiin maassamme olevaa kielivarantoa. Viimeksi mainittuun tavoitteeseen liittyi näytelmäprojektimme Kissa kadoksissa, josta kerromme tässä artikkelissa. Näytelmä toteutettiin kuudella kielellä. Mukana oli neljätoista oppilasta koulun eri luokilta. Nuorimmat näyttelijät olivat esikoululaisia. Näytelmän ohjaamisesta vastasi syventäviä projektiopintojaan suorittava opiskelija Harri Anttila yhteistyössä lehtoreiden Päivi Notermanin ja Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalon kanssa. Projekti osoittautui antoisaksi kokemukseksi niin oppilaille kuin meille kolmelle opettajallekin. Yhdessä tekeminen korostui projektin alusta loppuun asti. Aikuisten tiimi ideoi näytelmää, huolehti harjoittelusta ja tarvittavasta rekvisiitasta sekä näyttämötekniikasta. Tärkeimpänä kaikesta oli kuitenkin oppilaiden ryhmäytyminen ja yhdessä tekeminen. Näitä prosesseja Harri ohjasi innostavasti ja määrätietoisesti saaden oppilaat innostumaan kerta toisensa jälkeen. Projekti huipentui yleisöesityksiin, jotka tuntuivat motivoivan oppilaita tekemään parhaansa. Loppukaronkka osoitti, että oppilaat kokivat projektin merkitykselliseksi ja olivat hyvällä tavalla ylpeitä työstään.