Interkulttuurisen opettajankoulutuksen taustaa ja syntyhistoriaa
Suomalainen opettajankoulutus on saanut runsaasti myönteistä huomiota mm. PISA-tulosten ansiosta. Se, että myös luokanopettajakoulutus jo 1970-luvulla siirrettiin yliopistoihin, oli kauaskantoinen ja kansainvälisestikin hyvin poikkeuksellinen ratkaisu. Se osaltaan takasi ammatin arvostuksen ja akateemisen koulutuksen. Suomessa luokan- ja aineenopettajapätevyyteen vaaditaan maisterintutkinto. Päinvastoin kuin monissa muissa maissa opettajankoulutus on suosittu opiskeluvaihtoehto.
Koululaitos, ja siten myös opettajankoulutus, heijastaa kulloistakin yhteiskuntaa, ja usein unohdetaan, että kasvatuksen tehtävänä on valmistaa opiskelijoita myös tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa koulutettavat tulevat elämään. Aktiivisina kansalaisina he myös pystyisivät suuntaamaan yhteiskunnan muutoksia haluamaansa suuntaan ja rakentamaan yhteiskuntaa, joka takaisi mahdollisimman hyvän elämän kaikille ihmisille. Monien tutkimusten mukaan opettajat eivät ole olleet erityisen muutosmyönteisiä, minkä vuoksi asiaan on ollut syytä kiinnittää huomiota; aktiivinen kansalaisuus onkin ollut opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena useissa mietinnöissä. Suomalainen yhteiskunta on myös etnisesti ollut huomattavan yksikulttuurinen, mikä on näkynyt opettajankoulutuksen tavoitteissa, opetussisällöissä ja menetelmissä. Vaikea taistelu itsenäisyydestä ja suhteellisen lyhyt historia itsenäisenä valtiona ovat lisäksi tuoneet mukanaan yhtenäisyyden ja samanlaisuuden korostuksen, mikä ei välttämättä vastaa tämän hetken tarpeita; elämmehän yhä voimakkaammin globalisoituvassa maailmassa. Toisaalta yhteiset eettiset periaatteet ovat aina välttämättömiä rauhanomaisen yhteiselon ja demokraattisen yhteiskunnan ylläpitämisessä.
1970-luvulta lähtien suomalainen yhteiskunta on etnisesti moninaistunut, ja ylipäänsä moninaisuuteen on hiljalleen ruvettu kiinnittämään huomiota. Maahanmuuttajien lisäksi huomiota ovat saaneet myös Suomen vanhat etniset vähemmistöt kuten saamelaiset, romanit ja ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvat suomalaiset. Etnisyyden rinnalla on korostettu eri uskontokuntiin kuuluvien, eri sosiaaliluokkien, miesten ja naisten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Koulussa opiskelee ihmisiä, joilla on erilaiset persoonallisuudet, lahjat ja taustat. Koulujen tulisi olla kaikkien kouluja ja opettajien tulisi saada valmiudet työskennellä tämän moninaisen opiskelijajoukon kanssa kuitenkaan unohtamatta sitä, että yhdessä toimimiseen ja inhimilliseen elämään tarvitaan myös yhteisiä tietoja, taitoja ja eettisiä periaatteita.
1990-luku toi uusia haasteita suomaiselle koululle ja opettajankoulutukselle. Suomesta tuli EU:n jäsen, ja ylipäänsä kansainväliset yhteydet muodostuivat entistä tiiviimmiksi. Globalisaation vaikutukset ulottuivat tavalla tai toisella jopa kaukaisimpiin kyliin. Kansalaiset tarvitsivat tässä tilanteessa uusia valmiuksia: tietoa globalisaation vaikutuksista sekä taitoja toimia kansainvälisissä ja monikulttuurisissa konteksteissa. Maailmankuvan laajentuessa erityisesti opettajat tarvitsisivat korkeatasoista koulutusta, joka antaisi valmiuksia ”maailman avaamiseen”, moninaiseen tietoon, dialogiin sekä ennakkoluulottomaan mutta kriittiseen valintojen tekemiseen. Tämä kehitys pantiin merkille myös Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa, silloisessa OKL:ssa, josta tuli vuonna 1994 osa UNESCO-kouluverkostoa. OKL:ssa kansainvälisyyskasvatus ymmärrettiin YK:n asiakirjojen mukaisesti kasvatuksena ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, rauhaan, tasa-arvoon, monikulttuurisuuden huomioimiseen ja ympäristön suojelemiseen – ylipäänsä kasvatuksena kulttuurisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti sekä ennen kaikkea eettisesti kestävään tulevaisuuteen.
Vuonna 1994 aloitettu viisivuotinen Intercultural Teacher Education (tuolloin Master of Education, International programme) pyrki vastaamaan edellä mainittuihin moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Sen oli tarkoitus toimia pilottiprojektina, jonka kautta Oulun opettajankoulutusta kauttaaltaan uudistettaisiin kansainvälisyyden, moninaisuuden ja kriittisen kansalaisuuden vaatimusten suunnassa. Tavoitteeksi asetettiin opettajankoulutuksen yleisten tavoitteiden lisäksi kehittää erityisesti eettistä herkkyyttä, monikulttuurisuus- ja kansainvälisyystaitoja sekä yhteiskunnallista tietämystä ja globalisaation vaikutusten tuntemusta. Kasvatuksen kentän tarkastelua laajennettiin ja kasvatusta pyrittiin tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoitti sitä, että osa käytännön harjoitteluista oli mahdollista suorittaa koulujen ulkopuolella esimerkiksi kansalaisjärjestöissä ja muissa kasvatusorganisaatioissa. Opiskelijoita kannustettiin hankkimaan monipuolisia harjoittelupaikkoja, joskin pedagogisten taitojen tarkistamiseksi ja kehittämiseksi osa harjoitteluista oli suoritettava Oulun yliopiston harjoittelukoulussa.
ITE-ohjelman sisällöistä
Uuden koulutusohjelman sisällöt ja menetelmät piti saattaa opettajankoulutusohjelman yleisen rakenteen ja vaatimusten mukaisiksi[1]. Tärkeänä lähtökohtana oli lisätä opintojaksoja kasvatuksen etiikasta, monikulttuurisuus- ja kansainvälisyykasvatuksesta sekä kasvatuksen yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tästä syystä opintovaatimuksiin kuuluu edelleen myös neljän kuukauden opiskelu ulkomailla, mikä tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kasvatuksen vertailevaan tarkasteluun ja kulttuurien kohtaamisen taitojen kehittämiseen. Myös niitä opintojaksoja, jotka ovat samoja muiden opettajankoulutuksessa opiskelevien kanssa, pyritään tarkastelemaan monikulttuurisesta näkökulmasta. Siten esimerkiksi uskontoa käsittelevillä opintojaksoilla pohditaan uskontojen välistä dialogia ja taideaineissa tutkitaan eri kulttuuripiirien taidetta. Ylipäänsä tiedon kulttuurisidonnaisuus ja suhteellisuus on pyritty tekemään näkyväksi, mistä syystä myös länsimaisten kasvatusteorioiden riittävyys joudutaan kyseenalaistamaan.
Kuluneiden vuosien varrella erilaisten näkökulmien hedelmällistä tarkastelua ja kriittistä dialogia on edesauttanut runsas määrä kansainvälisiä vierailevia luennoitsijoita ja vaihto-opiskelijoita koulutusohjelman opiskeluryhmissä. Tämän on mahdollistanut tiedekunnan erittäin monipuolinen Erasmus-verkosto ja muu yhteistyö muiden maanosien edustajien kanssa sekä organisatorisella että henkilökohtaisella tasolla. Varsinkin ohjelman alkuvuosina opintoihin kuului useampi ekskursio, joilla täydennettiin opintoja jostain ohjelmaan keskeisesti kuuluvasta alueesta. Esimerkkinä voi mainita ekskursion Balkanin maihin tarkoituksena paneutua rauhan ja konfliktin vaikutuksiin, opintomatkan Hollantiin ja Belgiaan maahanmuuton ja kansainvälistymisen eri ilmenemismuotojen tarkastelemiseksi sekä tutustumisen lasten ja naisten elämäntilanteeseen Marokossa. Kokonaisuutena ITE -ohjelmassa kuitenkin korostetaan moninaisuutta kotimaassa, vähemmistöjen oikeuksia sekä ylipäänsä ihmisoikeuksia ja kasvatuksen eettisiä vaikutuksia.
Kuten aiemmin mainittu, opiskelijat voivat suhteellisen vapaasti päättää, missä suorittavat osan opetusharjoitteluistaan. Suomalaisten koulujen lisäksi opiskelijat ovatkin tehneet harjoittelujaan hyvin erilaisissa paikoissa ja konteksteissa: esimerkiksi kyläkoulussa Keniassa, lastenkodissa Nepalissa tai järjestötyössä Brasiliassa.
Tutkimustyö ITE- ohjelman perustana
Koulutusohjelman rakentamiseen liitettiin alusta pitäen tutkimus. Sen kehittämistä on kaiken aikaa tukenut EDGE[2]-tutkimusryhmä (Education, Diversity, Globalisation and Ethics), joka keskittyy monikulttuuristumiseen ja globalisaatioon liittyvien ilmiöiden tutkimiseen erityisesti kasvatuksen kontekstissa. Tutkimusryhmän jäsenet pohtivat esimerkiksi uskonnon merkitystä identiteetin rakentumiselle, kulttuurienvälistä oppimista, rauhan- tai ihmisoikeuskasvatuksen eri muotoja ja mahdollisuuksia. Monia tutkimusteemoja yhdistää se, että kansainvälistymistä, monikulttuuristumista ja moninaisuutta tarkastellaan eettisessä viitekehyksessä. Uutta tutkimustietoa hyödynnetään aktiivisesti opetuksessa ja koulutuksen kehittämisessä. ITE-opiskelijat ja opettajat tuottavat runsaasti tutkimusta pro graduissa ja väitöskirjoissa.
ITE-ohjelman opiskelijavalinta ja kielikysymykset
ITE-koulutukseen valitaan vuosittain 20 opiskelijaa, ja tähän joukkoon voidaan ottaa enintään viisi ulkomaalaista. Koska ITE-ohjelma on muista Oulun yliopiston opettajankoulutusohjelmista poikkeava jo pelkästään opetuskielten (englanti-suomi) takia, olemme katsoneet perustelluksi pitää se nykyisen kansallisesti yhtenäisen valintamenettelyn (ns. VAKAVA) ulkopuolella. Koulutusohjelman pääkieli on englanti, mikä tarkoittaa että pääaine (kasvatustiede) opiskellaan englanniksi, mutta muut opinnot (esim. monialaiset eli koulussa opetettavat aineet) opiskellaan opettajasta riippuen joko englanniksi tai suomeksi. Useimpina vuosina valituksi on tullut suomen kieltä heikosti taitavia opiskelijoita, joinakin vuosina myös opiskelijoita, jotka eivät ole osanneet lainkaan suomea opintojensa alussa. Periaatteemme kuitenkin on, että englannin kieli on opiskeluväline, ei itsetarkoitus, joten täydellistä englannin kieltä emme edellytä keneltäkään; olemmekin arvioineet, että magnan arvosana ylioppilastutkinnossa on yleensä ottaen riittävä tae opiskelun sujumisesta englanniksi. Suomen kieltä heikommin osaaville olemme pyrkineet jo pääsykokeissa korostamaan sitä, että suomenkielisten kurssien sijaan non-Finnish speakers joutuvat tekemään enemmän itsenäistä työtä – yksin tai muiden ulkomaalaisten, joko varsinaisten ITE-opiskelijoiden tai vaihto-opiskelijoiden kanssa. Tiedekuntamme onkin suosittu vaihto-opiskelupaikka, toisaalta Suomen koulutuksen huippumaineen ansiosta, toisaalta siksi, että englanninkielisistä opintokokonaisuuksista on suomalaisissa yliopistoissa yhä pula. Osa suomea taitamattomista opiskelijoista on myös saattanut osallistua kansainvälisen maisteriohjelmamme kursseille (Education and Globalisation; EDGLO[3]), mikäli heidän akateeminen tasonsa (esim. aiemmat opinnot) on ollut tähän sopiva.
Pääsykokeen rakenne on pysynyt käytännöllisesti katsoen samana koko ajan. Olemme pitäneet tärkeänä soveltuvuutta koulutukseen, toisin sanoen henkilökohtaista motivoituneisuutta koulutusohjelmamme peruskysymysten opiskeluun, minkä hakija on voinut osoittaa hakemukseen liittämässään vapaamuotoisessa kirjoitelmassa. Pääsykokeeseen kutsutuista 80 hakijasta puolet saa kutsun hyvien opiskelutodistusten (yo-tutkinto tai vastaava) perusteella ja puolet kirjoitelmassa esitettyjen erityisperusteiden ansiosta (esim. monikulttuurisessa ympäristössä hankittu kokemus). Olemme pitäneet perusteltuna kutsua pääsykokeeseen muitakin kuin parhaiten koulussa menestyneitä hakijoita, sillä myös muut ominaisuudet, kuten kulttuurinen sensitiivisyys ja rohkea uusien haasteiden kohtaaminen, ovat tärkeitä ominaisuuksia interkulttuuriseen opettajuuteen kasvamisessa. Tähän liittyy opetussuunnitelmaamme kirjattu vaatimus lukukauden mittaisesta (vähintään 4kk) opiskelusta ulkomailla Kutsutut 80 hakijaa osallistuvat yleensä kaksi teosta käsittävään kirjatenttiin ja 30 minuutin haastatteluun.
ITE-koulutusohjelma aloitettiin 1994, ja koska kyseessä on 5 vuoden maisteriohjelma, niin ainakin laskennallisesti meiltä on tähän mennessä (2012) lähtenyt eri puolille maailmaa noin 260 interkulttuurisesti orientoitunutta kasvatusalan ammattilaista. Varsinaista drop out -ilmiötä eli opintonsa keskeyttäneitä meillä on hyvin vähän, mikä kertonee opiskelijavalinnan onnistumisesta.
ITE-koulutuksen antamat valmiudet
ITE-koulutus antaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon, johon sisältyy luokanopettajan kelpoisuus. Koska koulutus rakentuu perinteisen luokanopettajakoulutuksen pohjalle, koulutuksesta saa hyvät valmiudet toimia opettajana missä tahansa suomalaisessa koulussa. Koulutuksessa onkin lähdetty siitä, että jokainen opettaja tarvitsee kulttuurienvälisiä valmiuksia, koska kaikki opettajat kohtaavat erilaisuutta työssään. Erilaisuus voi viitata oppilaiden erilaisiin etnisiin taustoihin ja kieleen, mutta se voi liittyä myös esimerkiksi kodin arvomaailmaan, uskontoon, sosiaaliluokkaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen orientaatioon. Tästä näkökulmasta katsottuna jokainen koulu on monikulttuurinen.
Kuten akateeminen opettajankoulutus Suomessa ylipäätään, myös ITE-ohjelma pyrkii kouluttamaan opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijoita, jotka pystyvät kriittisesti arvioimaan ja kehittämään omaa työtänsä. ”Didaktisen kikkapaketin” sijaan koulutus pyrkii tarjoamaan erilaisia välineitä oman ajattelun ja toiminnan kehittämiseen. Koulutus toki sisältää suhteellisen paljon myös harjoittelua, joten opiskelijat saavat nähdä ja kokeilla oppimaansa myös käytännössä. Varsinaisen opetustyön lisäksi koulutus antaa valmiuksia toimia myös erilaisissa suunnittelu- ja kehittämistehtävissä eri tasoilla, koska ITE-ohjelma sisältää myös koulutuspolitiikkaan liittyviä opintoja.
ITE-maisterit työelämässä
ITE-ohjelmasta valmistuneista suurin osa työskentelee opettajina erilaisissa kouluissa. ”Tavallisten” suomalaisten koulujen lisäksi entiset ITE-opiskelijat ovat päätyneet töihin esimerkiksi kansainvälisiin kouluihin sekä Suomeen että ulkomaille, valmistavan luokan opettajiksi ja kielikylpyopetukseen. Osa (karkeasti arvioiden reilusti alle puolet) työskentelee muissa kuin opetustehtävissä, esimerkiksi suunnittelu- tai kehitystehtävissä tai erilaisten järjestöjen tai organisaatioiden hankkeissa. Jotkut ovat myös päätyneet tutkijanuralle yliopistoihin.
ITE-koulutuksesta on kerätty palautetta esimerkiksi säännöllisesti järjestettävien alumnitapaamisten yhteydessä. Koulutukseen liittyen on tehty runsaasti tieteellistä tutkimusta (esim. Jokikokko 2010). Palautteen mukaan entiset ITE- opiskelijat ovat kokeneet, että koulutus on antanut heille ”linssit” havaita ja tarkastella koulun ja kasvatuksen ilmiöitä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, etiikan ja tasa-arvon näkökulmasta. Entiset ITE- opiskelijat ovat arvostaneet koulutuksen tuomaa ’interkulttuurista orientaatiota’ ja sen merkitystä työssään ja elämässään laajemminkin. Kaiken kaikkiaan he ovat kokeneet, että koulutus on lisännyt heidän yhteiskunnallista ja globaalia tietoisuuttaan sekä kehittänyt arvopohjaa, joka ohjaa heidän työtään opettajina ja kasvatusalan asiantuntijoina. Entisten ITE-opiskelijoiden kuvaamat työssään kohtaamat haasteet ovat liittyneet etenkin siirtymävaiheeseen koulutuksesta työelämään. Useat opettajat ovat kokeneet, että tässä haastavassa vaiheessa he kaipaisivat tukea erilaisiin arjen tilanteisiin, mutta myös oman ajattelunsa ja toimintansa kehittämiseen.
Kirjoittajista Katri Jokikokko ja Maria-Liisa Järvelä ovat yliopistonlehtoreita ja Rauni Räsänen professori (emerita) Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä.
Lähteet:
Jokikokko, K. 2010. Teacher’s intercultural learning and competence. Väitöskirja. Oulun Yliopisto: Acta Universitatis Ouluensis (114).
[1] Koulutuksen sisällöstä tarkemmin: http://www.oulu.fi/ktk/ite
