Seminaari yliopistojen kielistrategioista
Helsingissä järjestettiin 7.3.2013 seminaari yliopistojen kielistrategioista ja kansalliskielten asemasta yliopistoissa. Seminaarissa tarkasteltiin sitä, miten strategiat näkyvät arjessa, ja kysyttiin erityisesti, mikä on suomen ja ruotsin asema yliopistoissa, mikä taas englannin. Esityksissä luotiin silmäys yliopistojen kielistrategioiden nykytilanteeseen ja käytännön ratkaisuihin. Lopuksi kuultiin paneelikeskustelussa yliopistojen rehtoreiden mietteitä kielipolitiikasta.
Kansainvälistyminen haastaa yliopistojen kielikäytänteitä
Yliopistot ovat organisaatioina kansallisia ja samanaikaisesti tieteenaloittain tarkasteltuna kansainvälisiä. Korkeakoulutuksen järjestelmällinen kansainvälistymispolitiikka on viime vuosikymmeninä tuottanut jännitettä yliopistojen toimintaan, kun niiltä odotetaan tieteenalapohjaisen kansainvälisen kanssakäymisen lisäksi myös lisääntyvää ja suunnitellumpaa kansainvälistymistä organisaatioina.
Suomalaisiin yliopistoihin on 1990-luvun puolivälistä alkaen perustettu vieraskielisiä (käytännössä englanninkielisiä) koulutusohjelmia, joita on tarjottu sekä ulkomaisille että kotimaisille opiskelijoille. Vähitellen englannin käyttö on lisääntynyt myös muissa kuin näissä vieraskielisissä ohjelmissa. Uuden, vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistolain mukaan Suomen yksikielisten yliopistojen opetus- ja tutkintokielenä on suomi tai ruotsi, kaksikielisten yliopistojen suomi ja ruotsi, mutta yliopisto voi päättää lisäksi muun kielen käyttämisestä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun lukuvuoden 2013–1014 kaikki maisteriohjelmat ovat englanninkielisiä, mikä on poikinut eduskuntakysymyksen ja valituksen oikeuskanslerille.
Kansainvälistyminen onkin ollut suurin syy siihen, että yliopistoilta on alettu odottaa kielistrategioiden tai -politiikkojen laatimista. Tällä hetkellä kymmenellä yliopistolla kaikkiaan neljästätoista on jonkin muotoinen kielipolitiikka tai -strategia.
Tutkimusta ja opetustako vain?
Yliopistolaissa (558/2009) määritetään yliopistojen hallintokielet. Yliopistojen hallintokieli on suomi. Åbo Akademin, Svenska handelshögskolanin ja Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanin hallintokieli on ruotsi.
Keskustelua kielten asemasta on ruokkinut käytännössä se, että englanti uhkaa tulla ainoaksi yliopistoissa käytetyksi kieleksi tutkimusraportoinnissa ja opetuksessa. Hallinnon kielestä on keskusteltu vähemmän, vaikka yliopistot tarjoavat auliisti englanninkielisiä hallintopalveluita kielistrategisten linjaustensa siivittämänä.
Englanninkielistä palvelua halutaan tarjota täyden palvelun hengessä. Englannin käyttö on osittain välttämätöntä, mutta missä määrin ollaan lipumassa sen yksinomaiseen käyttöön. Yliopiston hallinnon kieli on jopa periaatteellisempi kysymys kuin opetus- ja tutkintokieli, sillä kieli on suvereenin valtion hallinnon symboli. Provosoivasti voi kysyä: missä yliopisto sitten käyttää kansalliskieltä, jos ei edes hallinnossa?
Hallinto ei ole vain paperia; se on yliopistoyhteisön työpäivässä läsnä kaiken aikaa myös suullisena kommunikaationa. Hallinto on valmistelua – virallista ja epävirallista, kokouksissa ja käytävillä. Se on tiedekunta-, laitos-, yksikkö-, työryhmä- ja hankekokouksia. Se on neuvottelua työn järjestämisestä ja kehittämisestä, keskustelua työpaikan pelisäännöistä jne.
Kattava mahdollisuus käyttää englantia hallintokielenä saattaa vähentää suomea tai ruotsia taitamattoman kiinnostusta opetella maan kieli. Ajan mittaan voidaan joutua kiusallisiin valintatilanteisiin. Mihin hallinnon tehtäviin suomea tai ruotsia taitamaton pääsee – tai joutuu? Mihin hänen pitää osallistua? Mihin hän voi osallistua? Sama tilanne koskee muita Suomen kokoisia ja kielitilanteeltaan vastaavan tyyppisiä maita. Esimerkiksi Tanskassa tavoitteena on, että kansainvälinen henkilöstö oppii tanskaa kohtuullisessa ajassa, esimerkiksi noin kahdessa vuodessa, mutta sanktioita asiassa ei ole.
Monikielisyyttä pitää pysähtyä tarkastelemaan analyyttisesti myös hallinnon näkökulmasta. Mitä lopulta on hallinnon rinnakkaiskielisyys ja yhteisön monikielisyys sekä hallinnon tosiasiallinen toiminta monella kielellä? Onko se esimerkiksi kokousruotsin tai -suomen ymmärtämistä, vaikka käyttääkin englantia puheessaan ja lukiessaan. Saako kukin käyttää suullisessa viestinnässään omaa kieltään myös silloin, kun se ei ole kansalliskieli eikä englanti?
Rehtoripaneeli
Seminaarin lopuksi kuultiin paneelikeskustelu, jonka puheenjohtajana toimi professori Pirkko Nuolijärvi Kotimaisten kielten keskuksesta, ja panelisteina 1. vararehtori Ulla-Maija Forsberg (Helsingin yliopisto), akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen (Itä-Suomen yliopisto), rehtori Matti Manninen (Jyväskylän yliopisto) ja rehtori Kalervo Väänänen (Turun yliopisto).
Rehtoripaneelissa keskusteltiin erityisesti englannin suhteesta kotimaisiin kieliin. Vaikka rehtorit edustivat hyvinkin erilaisia yliopistoja, he puhuivat melko lailla yhdellä suulla. Rehtoreiden näkökulmasta kielikysymykset eivät näytä olevan erityinen ongelma, ja mahdolliset ongelmat ratkaistaan sitä mukaa kuin ne tulevat eteen. Tämä saikin paneelissa puhetta johtaneen Pirkko Nuolijärven aivan aiheellisesti kysymään, pitäisikö yliopistojen kielipolitiikkaa kuitenkin johtaa vähän tietoisemmin.
Kirjoittajista Matti Räsänen toimii kielipolitiikan koordinaattorina Kotimaisten kielten keskuksessa. Taina Saarinen tutkii Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa korkeakoulupolitiikkaa kielen näkökulmasta.
Seminaarin järjestivät Kotimaisten kielten keskus, Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos ja Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskus
