Vuolle Setlementti ry:n monikulttuurisen työn asiakasryhmään kuuluvat pääsääntöisesti kiintiöpakolaiset ja turvapaikkaprosessin kautta Suomeen muuttaneet henkilöt. Vuolteen hallinnoimana toteutettiin vuosina 2009–2013 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Naisten koulu – integraatiota ja arjentaitoja maahanmuuttajanaisille -hanke. Jatkohanke Miesten koulu sai rahoituksen vuodelle 2014. Hankkeiden kohderyhmänä olivat pitkään Suomessa asuneet maahanmuuttajat, joiden työllistyminen on haasteellista vähäisen koulutustaustan, luku- ja kirjoitustaidottomuuden tai heikon suomen kielen taidon vuoksi. Hankkeeseen osallistuneet olivat iältään 27–60-vuotiaita.
Tällä hetkellä Setlementin ylläpitämässä Vuolle-opistossa toimii oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien peruskoulu, peruskouluun valmentava opintolinja ja alaikäisenä Suomeen saapuneiden nuorten koulutuslinja. Aikuisten perusopetuksen opiskelijat ovat aikaisempina vuosina olleet pääsääntöisesti alle 25-vuotiaita, mutta viime kevään valintakokeisiin osallistui myös useita yli 30-vuotiaita maahanmuuttajia, ja naisten osuus hakijoista on kasvanut selvästi. On havaittavissa, että yleissivistävä koulutus kiinnostaa yhä useampaa keski-ikää lähestyvää maahanmuuttajaa. Tämä on kokemuksemme mukaan uusi suuntaus, sillä elinikäinen oppiminen on aiemmin näyttäytynyt enemmän länsimaisena ilmiönä.
Koulutuksellisen kotouttamistyön lisäksi Vuolteen monikulttuurisessa Ystävyystalossa on järjestetty ihmisten elämänhallintaa, yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta tukevia toimintoja vuodesta 2000 lähtien Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella. Lisäksi Vuolteella on kehitetty hankerahoituksella välineitä ja malleja muun muassa maahanmuuttajien työllistämisen edistämiseen. Vuolteen eri yksiköissä tapahtuvassa monikulttuurisessa asiakastyössä on havaittu, että ihmisen ikä ja siihen liittyvät elämänkaaren vaiheet ovat vahvasti sidoksissa kulttuuriin ja sukupuoleen. Yksilön elämänkaari saattaa myös jäsentyä hyvinkin eri tavalla kuin perinteisessä suomalaisessa ajattelussa.
Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että ikä liittyy vahvasti siihen, miltä ihminen näyttää, ja on yleisesti tavoiteltavaa näyttää ikäistään nuoremmalta. Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen onkin hyvinvointiyhteiskunnassa helppoa terveydenhuollon ollessa huippuluokkaa ja ajantasaisen tutkimustiedon hyvinvointia tukevasta ravinnosta ja elämäntavoista ollessa kaikkien ulottuvilla. Vastaavasti ihmisen ulkoisesta olemuksesta pystyy näkemään, mikäli lähtömaan terveydenhuolto on ollut puutteellinen tai vaikeasti saatavilla. Heikko terveydenhuolto, elinolosuhteiden karuus ja raskas työ heikentävät huomattavasti ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Konkreettisimpia esimerkkejä näistä ovat varhaisen fyysisen ikääntymisen merkit ihmisen kasvoissa ja olemuksessa, liikkumisen vaikeudet sekä henkisen ja fyysisen suorituskyvyn heikentyminen.
Kotona vai kotoutumassa? – Ajatuksia kotoutumisen haasteista
Länsimaissa arvostetaan sitä, että ihminen on yhteiskunnan aktiivinen toimija mahdollisimman pitkään. Itsenäinen länsimainen ikäihminen asuu kotona ja kykenee huolehtimaan omista arjen askareistaan omatoimisesti. Vanhuus nähdään pahimmillaan olotilana, jossa ihminen menettää itsemääräämisoikeutensa ja joutuu laitoshoitoon vastoin tahtoaan. Myös vanhusten yksinäisyydestä puhutaan tässä yhteydessä paljon. Maahanmuuttajataustaiselle henkilölle ikään liittyvät kulttuurisidonnaiset käsitykset ja suomalaisen yhteiskuntaelämän vaatimukset voivat olla ristiriidassa. Naisten koulussa on havaittu, että keski-ikäinen maahanmuuttajanainen saattaa pohdiskella, miksi häneltä vaaditaan jotain, jota kutsutaan kotoutumiseksi. Onhan hänellä oma rakastava perhe ympärillään ja koti, jossa asua. Ihminen kokee itse olevansa onnellinen ja elävänsä hyvää ja täyttä elämää. Ikääntyvien maahanmuuttajien toive usein on, että heidän lapsensa menestyvät Suomessa, saavat hyvän ammatin ja työpaikan ja kykenevät huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan. Nämä ihmiset eivät koe jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle kuuluessaan tiiviisti omaan yhteisöönsä, ja heidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi pitää opiskella suomen kieltä, lukemista ja kirjoittamista. Arkielämässään ikääntyvät maahanmuuttajat ovat arvostettuja yhteisönsä jäseniä ja hyvin toimeliaita perheensä kantavia voimia.
Valtaosa Suomeen muuttavista pakolaistaustaisista maahanmuuttajista on kotoisin yhteisöllisistä kulttuureista. Kulttuureissa, joissa yhteisö on hallitseva tekijä yksilön elämässä, kaikki asiat arjen iloista ydinperheen sisäisiin ristiriitoihin ratkotaan usein koko suvun kesken. Ydinperhe käsitetään laajaksi, ja se saattaa sisältää sisarusten ja isovanhempien lisäksi serkut ja pikkuserkut perheineen. Yhteisöllisestä kulttuurista tulevan perheen nuorella ei kaikissa tilanteissa ole samanlaista päätäntävaltaa oman opiskelupaikkakunnan tai -alan valintaan kuin suomalaisella nuorella. Ei ole tavatonta, että nuoren pyrkiessä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle koko perhe muuttaa hänen mukanaan. Yhteisölliseen kulttuuriin liittyvät tavat ja käytänteen voivat jo ajatuksen tasolla tuntua täysin vierailta yksilöllisyyteen tottuneelle länsimaalaiselle. Toisaalta osa pitkään Suomessa asuneista maahanmuuttajista kertoo tottuneensa suomalaiseen näkemykseen yksilön omasta tilasta niin, että on alkanut pitää lähtömaansa yhteisöllisyyttä vieraana ja jopa häiritsevänä. Yhteisöllisellä elämäntavalla olisi kuitenkin paljon annettavaa myös suomalaisessa yhteiskunnassa elävälle.
Yksilöllisissä kulttuureissa vapauden kääntöpuolena voi olla yksinäisyys ja turvaverkoston puute. Nämä teemat nousevat säännöllisesti esille julkisessa keskustelussa. Ikääntyvien suomalaisten kohtelu yhteiskunnassamme sekä vanhusten ja nuorten yksinäisyys ovat keskustelunaiheista ehkä yleisimpiä. Sen sijaan monissa yhteisöllisissä kulttuureissa perhekoot ovat suuria ja sekä vanhempien että sisarusten auttaminen ja heistä huolehtiminen kaikissa tilanteissa on itsestään selvää. Eräs Naisten koulun osallistujista ihmettelikin suomalaisen ohjaajansa valintaa tehdä vain kaksi lasta. ”Kuka sinusta pitää huolta kun tulet vanhaksi?” hän pohti ääneen ja totesi, että kyllä lapsia pitää tehdä monta, jotta vanhuus on turvattu. Naisella itsellään oli seitsemän lasta.
Myös lapsuus on käsitteenä kulttuuriin sidottu. Miesten koulussa kuultiin tarinoita siitä, kuinka lapsuus loisti poissaolollaan, kun leikkimiseen ei ollut aikaa vaan päivän askareet koostuivat vastuullisista työtehtävistä ja vanhempien auttamisesta. Pojat saattoivat aloittaa työt isänsä teurastamossa tai sukulaistensa rakennustyömaalla seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana, eikä koulunkäynnistä edes puhuttu. Lapsilla ei juuri ollut vapaa-aikaa, koska perheet olivat köyhiä ja kaikki käsiparit tarvittiin työhön. Naisten koulussa vastaavasti kerrottiin siitä, kuinka pienet tytöt hoitivat vielä pienempiä sisaruksiaan ja menivät 15-vuotiaina naimisiin aloittaakseen oman perhe-elämänsä. Syyt tällaisten tarinoiden syntyyn ovat kuitenkin enemmän sidottuja sosiaaliseen statukseen ja asuinympäristöön kuin kulttuuriin, sillä varakkaampien ja kaupungeissa eläneiden perheiden lapset saavat pääsääntöisesti kouluttautua kulttuurista riippumatta.
Elämän merkityksellisyys on onnistuneen kotoutumisen avain
Työ on ihmisille ja havaintojemme mukaan etenkin miesten omanarvontunnolle oleellinen asia. Pakolaistaustaisilla miehillä on usein vuosien työhistoria ja ammatillista osaamista, mutta muodollinen koulutus puuttuu. Miesten korvaamattomuus perheelle saa usein kolauksen maahanmuuton seurauksena. Miesten kotoutuminen onkin Miesten koulun kokemuksien mukaan naisia haastavampaa, sillä se liittyy oleellisesti juuri työllistymiseen ja perheen elatuksesta vastaamiseen. Nainen puolestaan ei koe työllistymisen paineita samalla tavalla, koska hänen roolinsa kotona on korvaamaton. Lasten hoitaminen ja perheen arjen sujuvuudesta vastaaminen säilyvät naisen elämässä myös uudessa kotimaassa. Naisten koulun kokemusten mukaan naisilla säilyy aktiivinen asenne yhteiskuntaa kohtaan ja tasa-arvoajattelu herättää heissä uudenlaisia ammatillisia pyrkimyksiä.
Asiakastyössä on havaittu, että mikäli pakolaisuus ajoittuu miehen keski-ikään, työuran katkeaminen mullistaa elämän kokonaisvaltaisesti. Kotoutumisen alkuvaiheessa elämänrytmi rakentuu muun muassa kielikoulutuksista, mutta vuosien kuluessa heikot oppimisvalmiudet omaava henkilö turhautuu, lamautuu ja ajautuu pahimmillaan erilaisiin riippuvuuskierteisiin.
Onnistuneeseen kotoutumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka merkitykselliseksi ihminen kokee oman elämänsä uudessa kotimaassaan. Keski-ikäisestä maahanmuuttajasta, jonka kouluttautumis- ja työllistymisnäkymät ovat heikot, merkityksen löytäminen voi olla hyvin haastavaa. Kuitenkin Naisten koulussa ja Miesten koulussa on nähty hienoja kokemuksia siitä, kuinka vanhempien aktiivisuuden lisääntyminen on lisännyt myönteisiä asenteita lasten kouluttautumista kohtaan. Kotoutuminen on hidas prosessi, joka jatkuu sukupolvelta toiselle.
Kirjoittajista Erja Stolt työskentelee monikulttuurisuustyön johtajana ja Matleena Aarikallio N.Y.T-hankkeen projektipäällikkönä Vuolle Setlementti ry:ssä.
